Vee nukkuu. Mies jäi vielä siksi aikaa, että pojan unille saattoi. Tämän jälkeen lähti punainen maasturi taas pihasta. Viimeisinä sanoinaan: "Ei tää mustakaan hauskaa ole...".

Tätä menoa se auto lähtee pihasta vielä monesti. Samalla sävyllä. Työpaikka tuolla kuun vaihteessa vaihtuu. Työnantaja ei. Matka pitenee reilun kolkytkilsaa.Määräaikainen. Vuoden loppuun.

Tarjottiin meille perheasuntoakin joo... Kieltäydyin tekemästä muuttoa neljän kuukauden vuoksi. Sitten voisi vakavasti ajatellakin, jos yhtään pitempiaikaiseen hommaan päätyisi. Tälle vuodelle ei kiitos toista muuttoa, jos paluu on vielä samana vuonna.

Jos minä en sen toisen matkaan lähde ja jos se toinen ei lähempää töitä saa, on minun toki pärjättävä. Ei kai se sen kummempaa ole, vai onko?

Kyllä tästä osa-aikaisesta yh-elämästä kesän verran hengissä selvisi. Oikeastaan aika mainiosti. Kuitenkin kesä ja kesäiset vieraat auttoivat paljon. Kiitos heille! <3 Ei ole täysin mahdotonta pyörittää tätä elämää itekseen 3-5 vuorokautta putkeen ja sitten saada sitä toista jakamaan arkea sen toisen 3-5 vuorokautta... mutta ei se tottavie helppoakaan ole.

Oman stressitekijänsä tuo toki vanhempainvapaakausi, jonka loppu jo häämöttää. Näinä päivinä taloudellisempaa on jäädä peruspäivärahalle, joka koulutuksellani tarkoittaa oikeastaan samaa, kuin töihin paluu. Viimeinen vuosi kun budjettimme venytti niin totaalisesti, että jostain se on tavoiteltava sinne kutakuinkin entiselleen.

Ennakoitu on sen verran, että päiväkotihakemukset on jo kehissä. Vee lähtee jokatapauksessa osapäiväiseksi. En kai minä ihan hullu kuitenkaan ole? Jossain on mentävä jaksamisen raja ja tähän piirrän niitä viivoja, joilla voisin edes yrittää jaksaa.

Kaiken järjen mukaanhan vanhempainrahakauden päätyttyä on vauva jo sen ikäinen, että päiväkotimaailmaankin kelpuutettaisiin. Onhan kaheksankuisille ihan eri soseetkin jo kaupan hyllylläkin. Vielä kun joku kertoisi sen tuolle tytöllekin, että niitäkin voisi syödä. Ei ole pakko sylkeä kaikkea pihalle. Mutta, minkäs teet, jos ne hienojakoisimmatkin puglataan pihalle. Tissistä puhumattakaan. Sen ovat tietäneet toki neuvolassakin aina. Kuten noista vatsavaivoistakin puhetta ollut. Mutta, voi kuinka mielettömän hyvän näköinen ja siisti onkaan tuon pienen naisen iho. Kuin silkkiä kerrassaan. Tavallistahan se on, että vauvat pulauttelee ja kun kerran noin pienikin kooltaan ollut aina, niin eihän se suoliston rakenne ole vielä ennättänyt kasvussaan ihan siihen toivottuun. Että kyllä se ajan kanssa varmastikin joo.

Nyt on aikaa odotettu jo kohta yheksän kuukautta. Reilu kaks viikkoa sitten suostunut jopa possua tyttö maistamaan ilman raivaria. Peruna on kuitenkin yhä se pahin kaikista ja kotonamme visusti pannassa. Silllä jos millä (ja monella muulla) saa varmasti kakan jumiin ja vatsan sekaisin.

Aika tasan kaks viikkoa ovat yöt olleet yhtä helvettiä. Pahimmillaan öitä (monikossa), että tyttö herää just prikulleen tasatunnein kukkumaan ja kitisemään. Valittaa ja vaikertaa. Masua vääntää. Sylitän. Annan tuttia. Annan pulloa. Raivoaa ja kiemurtaa. Annan tissiä ja siihen lopulta rauhoittuu, kunnes seuraavana tasatuntina sama show. Parhaimmillaan on saatu nukkua jopa kahen tunnin pätkissä. Luksustako? Viimeyönä en jaksanut edes yrittää, vaan totesin väsyneelle miehelleni meneväni toiseen huoneeseen. Sain nukuttua varmaan ehkä jopa nelisen tuntia, kunnes havahdun tytön itkuun. Ääni sisälläni sanoo, että sinne on tissin kanssa mentävä ja sinnehän menin. Tunti sitä tissiä ja tytön kiemurtelua, kunnes viimein nukahti.

Neuvolasta sain onnekseni huomiselle lääkäriajan. Josko nyt kuitenkin ajateltais sitä lähetettä lastenlääkärille. Eihän tässä ole enää mitään tolkkua. Miten voisi kuvitella meikäläisen käyvän töissä jos tyttö herättää tunnin tai kahden välein? Piereskelee siinä sivussa ja koko seuraava päivä taas toivotaan, että tulis nyt perkele se hyvä kakka. Eikä ainakaan vihreä, pliis, tälläkertaa.

Tavoite oli lähteä ensviikoksi sinne hiukka eteläisempään Suomeen. Huilaileen. Kun miehelläkin kerrankin hiukan vapaata. Tai, mieshän se reissua perheelleen suunnitteli. Tuumasin tänään, etten voi. Mulle ei ole lomaa lähteä tällä poppoolla vieraitten ihmisten nurkkiin, jos öisin saan valvoa ja kantaa yhtä vaikeroivaa tyttöä. Lähteköön ihan keskenään. Kera lasten. Siitäkin huolimatta, että kerrankin kun tuolla oikeasti vapaata olisi, olis se toki kiva viettää sillai ihQsti perheen kesken.

Tyttö väsyi touhuamiseen. Kävelee jo tukea vasten ja tunkee itsensä jokapaikkaan ja sieltä joapaikasta kaiken suuhunsa. Ei kun taas hetki tissiä. Jos vaikka nukahtaisi. Jos....jotta pääsen itse laittamaan tiskit ja pyykit. Ehkä kuppi teetä? Ja peiton alle miettimään, jos nyt nukahdan, niin seuraavassa hetkessä tyttö on jo hereillä... ja kun herää, ettei vaan herätä samalla Veetä, jonka alakulmahampaat tekevät yhä kipeästi tuloa.