Pääsiäinen

Aihan huippuhyväjuttu. Kotona, siellä kaukana Savossa. Rauhassa. Toki hieman siivoillessa ja rempan jälkiä putsaillessa, mutta päällisinpuolin ihastellen uutta hienoa lattiaa lämmityksineen. Tuttujakin tuli nähtyä. Surkeus sinänsä, ystäväpariskunnista lähes poikkeuksetta toinen kotosalla työttömänä.

Poikanen juoksenteli innoissaan sohvalta toiselle. Hienosti nukkui myös siellä omassa huoneessaan, omassa sängyssään. Reissu meni kaikin puolin hyvin. Parhautta on matkustaa silloin, kun lapset nukkuu. Tyttö ei ole autoiluihmisiä. Takaisin tulomatkalla vaikeni, kun tuupattiin isoveikan tutti tytön suuhun. Väsymystäänhän tuo huusi, mutta ei antanut periksi.

Nyt entistä varmempana tietää sen, mitä kotona kesän koittaessa odottaa. Eli ihan pian! Haasteita toki, mutta myös niitä hyviä juttuja. Astianpesukone! <3 *kaipaus*

Toinen koirista jäi odottelemaan isäntäväkensä paluuta. Seurassaan hyvä hoitaja, joka on tollokkeemme kanssa aloittanut kissakoulutuksen. Helpotus.

 

Parisuhdevuorokausi.

Myös tässä kuussa mahdollistui kokonainen vuorokausi vain meille kahdelle. Keskellä Nuuksion metsää, pienessä mökissä. Ei koiria. Ei lapsia. Edes mitään elektroniikkaa (radiota kummempaa). Aikaa olla ja pysähtyä. Kiitos niille, jotka mahdollistitte. Anoppi ja tyttösen kummitäti!

Kuukausi tekee pienessä tyttösessä paljon. Yökyläillessä oli nukahtanut unilleen 22.00. Herännyt 02-03 syömään ja jatkanut unia. Kuudelta taas sapuskaa ja unia. Venytellen ja haukotellen viimein kymmeneltä aamulla tuli tulokseen, että ehkä olisi jo aamu ja aika herätä. Kerrankin kun iso veikka ei heti kuudelta ollut ylös kiskomassa. Tyttönen oppinut nukkumaan. Ihanaa.

Nyt tuo pieni jo selvästi liikkuu ryömien. 4,5kk:n ikäisenä moisen aloitti. Määrätietoisesti kohti seuraavaa päämäärää. Hitaasti toki vielä ja hieman tekniikassa hiomista. Ajoittain hermostuukin, kun ei pääse heti sinne minne tykkäisi, mutta sinnillä mennään. Aivan kuten isoveljensäkin samassa iässä.

 

Parisuhdekurssi: vuorovaikutustaitojen petraamista

Varmaan paras lahjakokonaisuus mitä ikinä ollaan miehen kanssa saatu. Kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia. Vuorovaikutusta. Pysähtymistä. Lasten- ja koiranhoitoapu siihen samaan syssyyn ja vieläpä putipuhdas koti. Voiko ihminen muuta toivoa? Joo, sitä aurinkoa toki ja sekin saatiin kylkiäisiksi!

 

Huhtikuussa oli vähän sanoja, mutta paljon tekoja ja toimintaa. Hyviä asioita. Rutiineja. Lasten kehitystä. Poikanen osaa jo ihan aikuisten oikeasti sanoa kädestä pitäen "Päivää!". Avoimessa päiväkodissakin sen kerran - pari viikossa ollut hyvä käydä.