Kävästiinpäs sitten tänään yliaikaiskontrollissa. rv 41+4. Oikeastihan tuo kontrolli olisi sijoittunut huomiselle, mutta aikaa varatessani kätilö puhelimessa tuumaili, jotta tule sunnuntaina, kun maanantaille buukattu jo valmiiksi kahdeksan vastaavanlaista kontrollitapausta mikä tietää, jotta saattaapi synnytyssaleissa olla ruuhkaa. Toivoi kuitenkin, jotta synnytys käynnistyisi itsekseen ennen mitään kontrollikäyntejä. Nyt viikonloppu kun olisi ollut hyvä hetki synnyttää. Niin se kätilö kertoi. Valitettavasti tuo lapsi sisälläni ei vain moisia kehoituksia ottanut kuuleviin korviinsakaan. Ei vaikka loppuviikosta kokeiltiin vyöhyketerapiat sun muut poppaskonstit. Tokihan niitä supistuksia aikaan sai, mutta ei sellaisia, millä olisi ketään synnytetty.

Kuitenkin viikkoja jo hyvin kasassa ja päivät vähissä. Pikku veen synnytys aloitettiin käynnistellä yliaikaiskontrollissa. Sitä samaa se kätilö puhelimessakin vihjaili. Eilen olin jo täysin asennoitunut viettämään viimeistä yötäni yhden lapsen äitinä. Jos minua ei vain ole tehty itsestään alkavia synnytyksiä varten? En tiedä. Jotain kummaa... Tai vain sukurasite.

Myöhästyttiinkin siltä kontrolliajaltamme sen akateemisen vartin. Lääkäri oli ilmeisesti vielä akateemisempi kun myöhästyi sen reilun pari tuntisen... ja olihan siellä sairaalassa melkoista hässäkkää heti sisään päästyämme. Rauhallisesti meidät ohjattiin yhteen synnytyssaliin samalla kun viereisessä salissa oli synnytys käynnissä ja yläkertaan kiidätettiin jotakuta hätäsektioon. Viikonlopun miehityskään sairaalassa ei varmaankaan mikään laajin mahdollinen henkilökunnan osalta, mutta kukaan ei antanut merkkiäkään mistään paniikinomaisesta ilmapiiristä. Vaikuttavaa kerrassaan. Eikä kiire ollut meilläkään. Valmiissa maailmassa, mihin sisälläni oleva lapsi ei erityisemmin tunnu halajavan.

Viimein lääkäri ennätti meitäkin tapaamaan. Mies, joka mielestäni oli suomenruotsalainen, mutta jota mies piti venäläissyntyisenä. Kummin jommin.. Hauska tapaus kuitenkin. En tiedä miksi, mutta jostain syytä pidin tästä tohtorista. Lienee varmastikin hänen pelastuksensa se. Muutoin olisin saattanut räjähtääkin ja pahasti. Todellinen tarkoitus kun kuitenkin olisi saada tämä pentu ulos sisältäni.

Toisteli useaan kertaan... jaa jaa, toinen lapsi, juu... toinen. Niin, ei sitä oikein voi tietää ennalta, miten se toinen sieltä tulee. Ensimmäiset saattavat yleensä olla hieman haastavampia, mutta toinen joo... niin. Puhui selkokielellä kuin ensikertalaiselle konsanaan, pohti ääneen ja saneli nauhurille pätkiä kesken vastaanoton. Hoisi homman omalla tavallaan tyylikkäästi. Kertoi raskauden kestävän keskimäärin 38-42 viikkoa, useimmiten sen 40-42, joten enhän minä vielä edes yliajalla ole. Hyvän kokoinen vatsakin kuulema, ei mikään ihan jättiläinen, muttei huolestuttavan pienikään. Kerroin, että joku lääkäri joskus sanonut, ettei minun sisältäni voi mitään jättiläisiä tulla. Moista tämä tohtori ei luvannut. Kertoi, ettei voi luvata mitään, arvailla ainoastaan ja omia mielipiteitään esille tuoda, mutta tällaisissa asioissa ei absoluuttista totuutta ole.

Kohdun suu sentin - pari auki eikä kanavaa enää jäljellä. Kuulema tilanteena oikein hyvä näin toiskertalaiselle. Hienosti on paikat pehmenneet ja lapsi laskeutunut niin, että päänkin saattaisi ihan tuntea. Kun tämän tästä vain käyntiin saisi niin voisi helpostikin ulos tulla. Ei mikään mahottomuus. Mutta, mitään hätäähän tällä pikkuisella, noin kolmepuol kiloisella tenavalla tuolla ei ole. Lapsivettä on jäljellä oikein hyvin, istukka ihan siinä kunnossa kuin pitääkin, virtaukset ja kaikki ok sekä sydänäänikäyrät mallikelpoiset. Tuolla lapsella on kuulema oikein hyvät oltavat. Supisteleehan tuo toki ja jopa melko kipeästikin ja säännöllisesti, mutta ihmekös tuo, kun päätään niin kovin alas puskee ja painaa. Ihan normaalia. Hyvä lapsi sieltä sitten aikanaan tulee... mutta ei tänään. Eihän tässä ole mitään syytä lääkkeelliseen käynnistämiseen, kun kerran asiat näin hienosti. Tulkaa keskiviikkona uudelleen ja katsellaan sitten taas tilannetta... Jep jep. Näin teemme. Tuolloin onkin viikkoja jo sen 42 kasassa ja alkaa todellinen yliaikaisuuskin uhkaamaan.

Tätä menoa haudon tuota lasta sisälläni vielä ensi juhannuksena... *huokaus*