Voi kunpa voisinkin, illalla nukkumaan mennessäni vain kääntää kylkeä ja sanoa tuolle hyvin pienelle (joka tuntuu kyllä jo isolle!!), että "Voisitko olla nyt hiljaa ja liikkumatta, minä nukkuisin nyt!". Mutta ei, auktoriteettini ei yllä vatsaan saakka.
Kunpa voisinkin, aamulla aikaisin pikku Veen herättyä vain todeta: "Voisitko olla nyt hiljaa ja liikkumatta tai mönkimättä tuonne alas lattialle siittä vierestäni, minä nukkuisin vielä hetken!". Mutta ei, moinen ei tule kyseeseen. Pikku Veetä ei kiinnosta äitinsä mahdolliset unen tarpeet vaan päivän uudet seikkailut ja ihmetykset. 
Tänä aamuna vetäisin herneen nenääni, kun tuo pahempi puoliskoni unisesti mumisi: "Minä nukkuisin vielä vähän...". Ilmeisesti oma aamuäreyteni ei sallisi kenenkään tässä talossa nukkuvan, jos emme minä ja pikku Veekään... Katkeruus ei kannata. Opettelin niistämään herneen pois ja nukuin pikku Veen kanssa samaan aikaan parin tunnin päiväunet. En tiedä, kannattiko moinen oikeasti. Uni on hyvä asia, mutta tätä menoa saan etsiä jotain päivärytmien kaltaista kuten vastasyntyneet vauvat konsanaan.

Tänä aamuna oli Pikku Veen vaippa ihan kuiva! Tätä on sattunut jonkin kerran aiemminkin... Tästä riemusta tuon yöllisen vaipan heitin sänkyymme ja kehoitin unista miestä haistelemaan tuota oranssia kankaista vaippaa. Mies hämmästeli ja kummesteli... ja jatkoi uniaan.
Me aloitimme aamumme istumalla tovi Pikku Veen uudella hienolla potalla. Tähän on nyt reilun viikon verran tuttavuutta tehty. Luettiin muumeja samalla innosta hihkuen. Ylös noustiin, kun Pikku Vee alkoi kärsimättömäksi, eikä muumit enää jaksaneet viihdyttää. Potta jäi tyhjäksi. Poika syliin ja aamupuuron laittoon. Puuroa sekoitellessa tunsin, kuinka toppini kastui edestä hyvin laajalta alueelta. Ei muuta kuin kusimärkä toppi pyykkiin, pojalle vaippa päälle (se siitä ilmakylpyilystä) ja sekotetaan puurot loppuun. Kiukun kera puuro deetippoineen alas. Se mitä poika ei jaksa, niin äiti kyllä syö ja ottaa oman satsinsa niistä vitskuistakin. Puuron jälkeen hammaspesu ja sitten taas hetkeksi potalle. Rutiineista on hyvä pitää kiinni, kun niitä kerran on mennyt luomaan. Näin minä ainakin luulen. Potta jää jälleen tyhjäksi, mutta entistä tutummeksi kuitenkin tullaan, hyvä niin. Vaippa päälle. Pieni hetki ja vaipassa tuoksahtaa kakka. Turhauttaa, mutta ei muuta kuin pyllypyykille. Kyllä se kakka jonain aamuna vielä sinne pottaankin... Hyvä tätä nyt on opetella. Aivan varmasti parempi nyt, kuin sitten vastasyntyneen ohessa. Tavoite ei kuitenkaan ole jättää pikku Veen siisteyskasvatusta siihen, kunnes tuo pikkukakkonen opettelisi samoja asioita. Annetaan isoveljelle kuitenkin mahdollisuus olla isoveli, jos vain suinkin mahdollista.

Aamupalapöydässä pohdin näitä meidän aamuja ja mielessäni jo yritän yhteensovittaa niitä lisäten kuvioomme yhden vastasyntyneen. Tänään on tuntunut, ettei mitenkään mahdotonta tuo voi olla. Etenkin jos tuon pikku Veen motorinen kehitys samanmoisena jatkuu. Poika kuitenkin nukkuu yöt. Ainoastaan hampaat rikkovat öitä. Viimeisen kuukauden sisään on selvästi esille noussut alas kokonaiset kolme hammasta. Yläikenet kutisee parhaillaan. Tässä myös syy viimeviikon yökiukkuiluun. Korvatulehdus ei sentään uusinut.

Kuluneella viikolla kävin ensimmäistä kertaa Vantaalaisessa äitiysneuvolassa. Melkoinen kokemus, mutta ihan vain positiivisessa mielessä. Sitä on tottunut, että neuvolassa ainoastaan katsotaan ne välttämättömimmät mittaukset ja toivotetaan tervetulleeksi taas kuukauden päästä. Aikaa tähän tottumukseni mukaan on mennyt 20-30 minuttia ja sillä sipuli.
Nyt tuo nuorehko terveydenhoitaja aloitti tuokiomme kysymällä: "Tuntuuko sinusta hyvälle olla äiti?!" Äimistyin. Miten tällaisia neuvolassa kysytään? Aikaakin tuonne upposi se kokonainen tunti, vaikkei missään mitään häikkää ollutkaan. Keskusteltiin enemmän kuin mittailtiin ja pohdittiin tulevaa. Synnytyssairaalasta halusi toiveitani kuulla. Tuumailin, että jos syystä tai toisesta tulisi äkkilähtö ja pitäisi toimia nopeasti tai olisi selvästi keskonen tulossa, suuntaisimme Naistenklinikalle. Muussa tapauksessa Tammisaareen. Kuulemma käy oikein hyvin päinsä. Lopulta ennen lähtöämme vielä terveydenhoitaja käyntimme kuittasi sanomalla: "Minä kyllä luotan enemmän niihin äidin omiin tuntemuksiin ja oloihin sen pienen mahassa kasvavan hyvinvoinnin kannalta, kuin omaan tai lääkärin arvioon. Etenkin jos se ensimmäinen lapsi on jo maailmassa". Tuo lämmitti mieltä ja saatoin hymyissä suin poistua poikani kanssa neuvolasta kirpeään syyssäähän. Kyllä nämä asiat tästä järjestyvät.
Ensviikolla kuitenkin vielä lääkärin arvioitavaksi, jotta uskallan paremmin arvioida, uskallanko reilun viikon päästä Tallinnassa uima-altaaseen pulikoimaan vai lähdenkö kylpylälomalle ilman kylpyjä. Kyllä ne pelkät mutasavinaamiotkin kelpaa.