Jep jep. Viime viikkoon nähden tämä ei paljoa rauhallisemmin ala.

Herätys aamulla aikaisin varhain. Auto huoltoon setä Laakkoselle. Sit ei muutaku kaupungille moneksi tunniksi pyörimään. Kerrassaan uskomattomalle tuntuu kierrellä kauppoja kaikessa rauhassa ilman kiirettä. Ilman että yksikään kitisisi vieressä tai vaatisi huomiota osakseen. Petollista. Tämän seurauksena sorruin shoppailemaan pojalle uusia vaatteita, kun tuo kerran kasvaakin niin vauhdilla, ettei mukana pysy ja kohtahan ne vaatteet kokonaan loppuu... joopa joo. Mutta kun sinne päivähoitoonkin pitää pikkuinen viedä, niin pitäähän sen olla edustuskelpoisen näköinen. Osasin kuitenkin hillitä itseni kiitettävästi, enkä shoppaillut ihan älyttömiä. Moiseen ei ole nyt varaa. Mukaan tarttui myös jokunen mammavaate. Typerälle tuntuu shoppailla muutamaa hassua kuukautta varten... (niin, ja mukelon päällähän ei ne sopivan kokoiset pysy edes sitä muutamaa kuukautta, mikä taas ei tunnu yhtään typerälle, kaikki on suhteellista kovin!).

Hirveässä nälässäni menin Raxiin. Yks lautasellinen uppos ja sitten ilmoitti vatsani jo rajan tulleen vastaan. Kaikkea sitä. Pieni sisälläni ei ilmeisesti ole enää niin kovin pieni. Alkaa viemään tilaa sisuksissani. Närästää. Nyt jo. Kummallista.

Kaupunkipäiväni päätteeksi viimein sain auton huollosta. Varattiin kyllä vielä setä sähkömiehelle aikaa. Jotain häikkää, mitä ei selville saanut, mutta mikä ei estänyt katsastusta läpi viemästä. Selvinnee hääpäivän aattona.

Kuopiosta sitten kiireen vilkkaa kaasuttelin neuvolaan täti lääkäriä moikkaamaan. Jotenkin tympääntynyt olo oli vastaanotolla. Edes purkkiin en muistanut pissata. En mennessä enkä lähtiessä. Oli jotenkin semmonen olo, että hittojako siellä ravaamaan... vastahan minä kuukausi sitten kävin. Paino alkanut nousta kuulemma kivasti. Hempparit vielä hurjan alhaalla. Kolmen viikon päästä kontrolli. Jos tipahtaa alle sadan, on osoitteeni kuulema äitipolilla. Juu, kiitos ei. Ei mulla nyt ole aikaa mihinkään äitipoleille. Rautaa vain aamuin illoin.
Lääkäri sitten sisätutkimuksen tehtyään tuumasi, jotta minnee et muuta ennenku oon nähny sut viimistään kuukauden päästä uusiks. Täällä on paikat pehmentyny ja jos tuolla ei ole mitään tulehdusta (kun mikään ei moiseen viittaa), niin tutkailtava ja tarkkailtava on. Ei kuulemma passaisi vielä synnyttää. Haluaa tarkkailla, kuinka kypsänä käyn vajaan kuukauden päästä. Siinäpä tarkkailkoot. Pelottelevat mahdollisella ennenaikaisuudella ja ties millä, mutta ei se mukelo siellä yhtään sen kauempaa pysy, vaikka kuinka pelottelisivat. Syntyy kun joutaa. Niin niillä lapsilla vissiin on tapana. Ensimmäinen meni sen pari viikkoa yli, katsotaan kuinka tämän pikkukakkosen kanssa käy. Ei paniikkia. Kyllä luonto hoitaa, jotenkin tuntuu sille.

Huomenna saadaan avaimet Vantaan asuntoon. Se paikka on mielessäni asunto. En tiedä, tuleeko siitä kotia. Ehkä. Väliaikaisesti joo. Varmaankin.