Tämä kuukausi alkoi jo aikaa sitten ja tuntuu, että se oli ihan äsken. Tämä tulee hurahtamaan pirun nopeasti. Tällähetkellä ajatuskin kuun vaihtumisesta hivenen pelottaa. Tai lähinnä ne sata ja yksi asiaa, jotka voisivat olla ensikuussa valmiita ja voisi hyvillä mielin ajatella kaiken olevan kunnossa isoja juhlia varten. Pikkuhiljaa alkanut jännittämään.

Eilisessä Savon Sanomassa oli juttua rakkaudesta. Tämän artikkelin mukaan rakastuminen ja se rakastumisen tunne kestää joko 2 vuotta tai 200 yhdyntää. Matematiikkaa. Laskeskeltiin tänään joutessamme töissä, että jos kahteen vuoteen pistetään 200 yhdyntää, tekee se 3,65 yhdyntää viikkoa kohti. Artikkelissa sanottiin myös, että sitten kun tämä maaginen kaksi vuotta tai kaksisataa kertaa on täynnä, niin tämän jälkeen koko rakkaus on tahdonasia. Karuako? Ehkä. En tiedä.

5-vuotias veljenpoikani on meillä kyläilemässä. Uskomaton pakkaus. Emme ole kyenneet laskemaan, montako Miksi-alkuista lausetta hän päivää kohti lausuu. Tiedonjanonsa on pohjaton. Mielettömän kivalle on tuntunut viettää aikaa ihan tuollaisen tavallisen ns. ikätasoisensa mukaisen tenavan seurassa. Hyvää vaihtelua noille omille avohuollon tukitoimenpitein olleille tukilapsille. Poika ilmoitti toissapäivänä, ettei hänellä ole aikaa ikävöidä äitiä, isää tai edes pikkusiskoa, koska täällä on niin hauskaa. Siitä huolimatta olemme saaneet kuulla olevamme ihan tyhmiä, kun emme osta kaupasta dinosauruskarkkeja tai edes leluja. Yksi raivokohtaus tuli siitä, kun poika olisi juuri siltä istumalta halunnut lähteä lelukauppaan, koska olisi heti pitänyt saada uusia leluja. Toinen suuri pettymys koitui, kun se kala ei napannutkaan kiinni, eikä saatu edes sitä haukea. Silti kalastamisesta jäi ilmeisen hyvä kokemus, sillä kalaan pitäisi nyt päästä vähintään päivittäin.

Oma poika täyttää huomenna puolivuotta. Ilmeisesti sitten sen kunniaksi käytiin tänään toteamassa terveyskeskuksessa vastikään puhjennut korvatulehdus, joka iskenyt molempiin korviin. Oikean puoleiseen pahemmin kuin vasempaan. Viikon antibioottikuuri ja sitten jälkitarkastus. Ilmankos saikin tuo pahempi puolisko pomppia viimeyönä tämän tästä poikaa hiljentämään. Kipu ollut varmasti kova. Ei tuo turhasta itke. Eikä talossamme tuon pienen osalta yleensä herätä itkien hysteerisesti. Ehkä ne hampaatkin vielä tulee. Johan se terveydenhoitaja jo 3kk neuvolassa totesi niiden olevan ihan kohta pinnassa...