Tämä viikko on tuntunut niin paljon paremmalle kuin viime viikko.
Tälläviikolla olen jopa ihan aikuisten oikeasti nauttinut vapaapäivästä. Pistänyt pojan nukkumaan kuistin varjoisalle alueelle ja syönyt jäätelöä pihalla. Suoraan purkista.Tänään tuli kesä. Tätä ehti jo kaivata.

Meillä maisteltiin tänään ekaa kertaa aamusella kaurapuuroa. Riisipuurolle irvisteltiin, syljeskeltiin ja itkukin tuli, mutta tämä kaurapuuro olikin kerrassaan hauska tuttavuus. Hmm Hmm Nammm, kuuluu pojan suusta samalla kun lusikoi puuroa piiloon. En olisi ikinä ennen osannut ajatellakaan puuron aiheuttavan perheessämme näin suurta riemua. Tuo poika on yllätyksiä täynnä.

Pahempi puoliskokin alkoi ymmärtää kotitöiden päälle. Saattoi aivan itse nähdä työnsä tuloksen, kun töistä palatessani totesi: "Ihana nähä sua noin hyväntuulisena ja kiva ku osaat myös levätä työpäivän päätteeksi!" Juu, kyllähän sitä osaa, jos puitteet antaa myöten. Etenkin, jos oppii siihen, että jotkut asiat ehkä saakin olla hieman rempallaan. Ei kaikkea tarvitse vaatia.

Viimeaikoina on monelta taholta kyselty: "Mites masu?" Juu, paikallaan tuo on.  Ehkä nyt hivenen turvoksissa, muttei vieläkään lähtöpainoa ylitetty. Yöllä joutuu nousemaan vessaan. Se onkin ainoa, mikä muistuttaa millään muotoa mistään raskaudesta. Sängyssä maatessani usein tulee kuulosteltua, josko tuolla sisällä jo joku liikkuisi. Ehkä jotain pieniä hassuja tuntemuksia onkin, mutta niin pientä, että pistän oman mielikuvitukseni piikkiin. Vatsa murisee. Sitä kai se. Viikkoja en laske. Ei ne niin olennaisilta tunnu. Kai tässä kohta neljä kuukautta on täynnä. Ylihuomennahan tuon täti neuvolalta kuulen. Syksyyn ja talveen on kuitenkin vielä hyvin aikaa. Fyysisesti kuitenkin hyvä olla.
Kuukauden päästä rakenneultra. Jostain syystä se hieman jänskättää. Samalla lailla kuin reilu vuosi sitten. Tässä raskaudessa aika juoksee vauhdilla. Hyvä jos mukana pysyn.

Töissä saa hommia paiskia ihan urakalla. Sitä huomaa ja muistaa taas niitten vanhojen työkavereitten toimintatavat ja omat kujeet. Joillakin on uskomattoman hyvä delegoimis- ja lusmuilutaito. Melkein puistattaa. En tiedä, onko tässä hormonihässäkässä oikeasti järkevää tehdä töitä. Edellinen raskaus, synnytys ja kaikki kun pisti nuo hormonitoiminnat niin sekaisin, etten oikein pysy mielialojeni mukana. Pinna palaa hyvinkin herkästi, josta voi seurata arvaamatonta käytöstä. Kotona, näiden seinien sisällä saa kyllä heittäytyä heikoksi ja taantua teini-ikäiseksi huutaen yhtäjaksoista "haistavittusaatanaenjaksapaskaahäivysiitä"-mantraa, mutta töissä on oltava ihmisiksi. Kerran melkein hermostuin työparilleni tämän pompotteluun. Nielin ja hillitsin. Tätä tämä kotonaoleminen ja lasten vääntäminen teettää...

Joka päivä töissä vähintään kerran mietin, mitä sitä elämässä oikeasti haluaisin tehdä. Muutakin kuin vaihtaa kakkasia vaippoja. Oli kyse sitten lapsesta tai aikuisesta. Tätäkö se on? Ei kuitenkaan... Mieluummin jotain, missä enemmän voisi itseään toteuttaa. Alkuviikosta näin jo sieluni silmin itseni askartelemassa pienten tenavien kanssa keittiömme ison pöydän ääressä. Hoitaisin kotona mun ja sun ja Hentun Liisan lapset. Eläisin sillä. Ei hassumpi visio. Katsotaan, mitä aika mukanaan tuo.