Kuinka ollakaan, just sopivasti vapaapäiville osu ihanat, kauniit kesäisen helteiset päivät tännekin.Tälläkertaa noista vapaista osasi jopa nauttia. Kyläilty ja grillailtu. Oltu vain ja ihmetelty. Näillä eväin jaksaa iltavuoron töissä.

Pahempi puolisko lähti koirien kanssa lenkille. Lähtiessä huikkasi vielä: "Älä välitä noista tiskeistä ja pyykeistä, mä kyllä hoidan!". Juu, en ajatellukkaan.. Otan viimeisen tunnin itselleni. Poika heiluu ja huitoo sitterissään nauraen ja katsoo kohti. Mistä tuota energiaa tuolla pienellä oikein riittää??

Piipahdinpa tänään neuvolassa tuon mahani kanssa. Paino alkanu viimein nousemaan ja oli täti neuvolankin tyytyväinen. Kyseli silti, mitä syön, milloin ja miten. Hemoglobiini hieman alakantimissa, muttei vielä lisäraudalle akuuttia tarvetta, ellen halua. Verenpaine yhtälailla hyvä, kuin aina ennenkin. Pienen syke kuului heti ensiyrittämällä, reipas tasainen 140-150. Eilisiltana tuntuneista liikkeistä päätellen en osannut epäilläkään moista.

Poika kehittyy kielellisesti. Tai ainakin suullisella ilmaisutaidollaan. Oppi pari päivää sitten päristelemään. Semmosta samaa ääntä, mitä taaperot pitävät leikkiessään pikkuautoilla. Tälle uudelle hauskuudelle ei loppua ole näkyvissä. Prrrrrrr Pprrrrrrr, Jesh! Voinette kuvitella, miltä tuntuu syöttää puuroa tai mitä tahansa mössöä tuolle pienelle, kun kaikki päristellään pihalle nauraa räkättäen.

Pihallamme oli kaksi nuorta koivua, joista toinen näytti kuolleen pystyyn. Kuivui viime kesänä alta aikyksikön ja tiputti lehdet pellolle. Tänävuonna ei lehtiä näkynyt. Pahempi puoliskoni puhui, kuinka vielä jonain päivänä kaataa tuon puun ja pistää palasiksi. Vastaukseno oli ehdoton: ei niin kauan, kun meillä ei ole moottorisahaa käytössä, jolla pilkkoa palasiksi ja pistää hetimmiten sitten aittaan.
Keskellä viikkoa tuli tuolle sitten kirje vankeinhoitolaitokselta. Kirjeessä kerrottiin, että koska hakija ei ollut sakkojaan sen tarkemmin eritellyt ja selvitellyt, ei lautakunta voinut suositella tätä tutkinoa suorittamaan. Olihan siinä toki maininta, että halutessaan on mahdollisuus pyytää oikaisua yms. Puhuin tästä oikaisun tekemisestä, mutta mies oli kuin maansa myynyt. Paineli pihalle, haki kirveen ja alkoi hakkaamaan sitä koivuparkaa kuin viimistä päivää. Siihen väliin ei auttanut sanoa mitään. Aikansa heiluttuaan se koivu kaatui kiukulla. Lopulta tuo suostui soittamaan sinne vankeinhoitolaitokselle ja kyselemään tarkemmin tästä päätöksestä. Kehoittivat hekin puhelimessa oikaisua anomaan. Oli tuo mies nimittäin kokonaisuudessaan saanut kaikista hakijoista toiseksi parhaat pisteet! Saa nähä, reagoivatko anomukseen. Mies on hyvin skeptinen ja totesi, että tarvinnee hakea ensivuonna uudestaan ja eritellä sitten kaikki ihan juurta jaksain. No, katsotaan nyt vielä tovi. Saatiin se moottorisahakin lainaan, jotta saatiin pieniksi palasiksi tuo maahan lyöty puu.

Nyt tuntuu vatsa olevan hieman turvoksissa. Varasin eilen itselleni ompelijan. Alkaa pikkuhiljaa jännittää, saako tuosta mekosta elokuun lopulle tekemälläkään hyvää ja sopivasti istuvaa. Kun olisinkin ennustaja, joka osaisi tietää tuon mahan kasvun. Ei tarttisi miettiä, meneekö koko kolttu uusiksi. Toivottavasti ei.