Niin, tuota olemme oikeasti pohtineet kuluneen kuukauden aikana ja paljon...
Maalla asumisen etuja: maalla on rauhallista, pienehkö asukasluku, joka tuo turvallisuutta ja joidenkin kohdalla samalla myös ärsytystä. Muut ihmiset tietävät omat asiasi paremmin kuin itse koskan olet tietänytkään. Toisaalta, itse kyllä takuulla tiedät, millaisten vanhempien lasten kanssa omat lapsesi aikaa kuluttavat ja tuo vanhempien taholta tuleva lasten kontrolloiminen ja muunlainen vahtiminen on kiitettävällä tasolla (liekö lasten tai nuorten itsensä mielestä?). Maalla ihminen voi toteuttaa itseään ja ehkä myös harrastaa erilailla kun kaupungissa. Maalla asuminen ja eläminen suhteessa kaupunkiasumiseen on taloudellisesti edullisempaa.
Mutta... maalla on kotitaloudessa oltava vähintään yksi auto, joka syö rahaa. Koska asuminen ja eläminen on halvempaa, vuorostaan palkkatulot työssäkäyvillä on suhteessa pienemmän kuin kaupungissa työskentelevällä. Etenkin kun maalla niitä työpaikkoja ei ihan joka puun oksalla kasva. Työntekijät kilpailevat työnantajista, toisin kuin kaupungissa työntekijä on se, joka pikemminkin saa vaikuttaa huomattavasti, kenen työnantajan leivissä työskentelee. En oikein tiedä, mitä ajatella.

Tänään tuli sosiaalitoimesta päätös mahdollisesta toimeentulotuesta: Päätös hylätty. Perheemme tulot ylittyvät. Toissaviikolla Kansaneläkelaitos teki päätöksen kumppanini mahdollisesta työttömyyspäivärahasta: hakemus hylätty, perustuen työvoimatoimiston lausuntoon, jonka mukaan kumppanini on päätoiminen opiskelija. Kansaneläkelaitos on toki hylännyt häneltä myös opintotuen sillä kumppanini on ollut läsnäolevana opiskelijana viimeksi tammikuussa 2007 ja eronnut oppilaitoksistaan helmikuussa 2008. Tänään käsittelivät työvoimahallinnon lautakunnassa valitustamme, tuloksesta ei olla uskallettu soitella... Perheemme on ihan aikuisten oikeasti elänyt tämän alkuvuoden ensisijaisesti Kelan myöntämillä vanhempainrahoilla sekä sosiaalitoimesta saaduilla tukivanhempi toiminnan palkkioilla. Uskomatonta, mutta totta. Näin meillä, hyvinvointivaltiossa. Ei oikein edes naurata enää.

Tällähetkellä, tänään, olemme vakavasti miettineet, kannattaako täällä oikeasti asua. Ajatus siitä, että tehään talon remppa tämän vuoden aikana oikein hyväksi, jotta saadaan jälleenmyyntiarvoa nostettua huomattavasti, lyhennetään lainoja merkittävästi ja myydään vuoden päästä hyvällä voitolla pois houkuttaa jo sen verran, että tätä voisi jopa harkita.
Ehkä olisi muutenkin perheemme kannalta parempi asua jossain lähempänä sukulaisia, ystäviä ja tuttavia... jossain, missä lastenhoitoapuakaan ei kovin monimutkaista olisi saada. PK-seutu ei kuitenkaan ole se ykkösvaihtoehto. Jotain hieman lapsiystävällisempää kiitos, sillä perheemme lisääntyy. Niin, mahdollisimman pientä ikäeroahan tässä jääräpäisesti toivottiinkin ja sitä saa mitä tilaa. Ilmeisesti. Jos kaikki menee putkeen eikä mutkia matkaan tule ja jos tuo pieni toukka, jonka toimesta viime viikolla semmoseen tikkuun kaksi punaista viivaa pissasin on päättänyt jäädä sisälleni pysyäkseen, olisi perheemme pikku kakkonen tässä maailmassa marras - joulukuun vaihteessa. Uskomatonta. Ihan hullua, mutta ei se toinen punainen viiva siitä mihinkään kadonnut... vaikka kuinka tuijotti. Meiän nyt kaks ja puol kuukautisesta esikoisesta olisi tulossa tänävuonna isoveli, jos tämä tässä loppuun asti menee. Huimaa. Päässäni ainakin. Yksi alkuraskauden oireista...