Mies nukkuu, lapsi nukkuu ja koirat nukkuu. Ihanan rauhallista ja seesteistä. Todellinen lepopäivä.
Tuosta vyöhyketerapiasta on kyllä oikeasti tuntunut olevan tuolle pienelle apua. Enemmän tullut ilmettä pojalle, kun ei elämä ole pelkkää vatsan vääntämistä. Kyllähän se masu silti vielä oireilee, mutta ei sentään 24/7. Jotain helpotusta.
Mikä vielä merkittävämpää: enää ei ole öitä tarttenut aamuun asti valvoa. Jo kolme yötä peräkkäin, kun pieni nukahtaa siinä 23-24, nukkuu kuin pieni porsas useamman tunnin, herää kerran syömään kunnolla ja sitten nukutaan taas aamuun asti. Ehkä tässä pikkuhiljaa voisi jonkinmoinen rytmikin muodostua!

Tämä viikonloppu on mennyt pitkälti askartelun merkeissä. Kutsukortit ristiäisiin lähtee huomenna matkaan.
Niin, tuo pieni tullaan tosiaan kastamaan. Meille, tai ensisijaisesti minulle se ei ole mikään itsestäänselvyys.
Niihin aikoihin, kun tuli voimaan laki samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimisestä, näin kohtuullisen ison joukon ihmisiä rukoilevan eduskuntatalon portailla, jotta tuota lakia ei tulisi. Tuolloin itseäni suunnattomasti kiukutti monen uskovan asenteet ja suhtautumiset erilaisuutta kohtaan. Muistaakseni Raamatussakin taitaa lukea, että: "Älkää tuomitko, jotta sinua ei tuomittaisi" ja rippikoulussakin aikoinaan mulle opetettiin heti ensimmäiseksi asiaksi, että "Minä olen Jumalan kuva". Jos Jumala on tehnyt ihmisen omaksi kuvakseen ja siinä pyhässä kirjassa sanotaan, ettei saisi tuomita, niin miksi niissä seurakunnissa on paljon niitä, jotka eivät hyväksy ja tuomitsevat...?

Juha Lehti sen erääseen lauluunsa kiteytti:
Minun jumalani käsi poskella kuuntelee kun
pyhät miehet pyhää sanaa
tulkitsee ja määrittelee
millaista rakkautta täällä sallitaan.

Ei näillä lakeuksilla
voi nainen naista rakastaa
ei mies miestä
ei täällä hiiviskellä selän takana
täällä tullaan kasvotusten
syntejänsä katuen....

Niin, itse koin, että minä en uskomiseeni välttämättä mitään kirkkoa tai seurakuntaa tarvitse. Koin, että suhteeni yläkeraan voi olla kunnossa, vaikken kirkkoon kuuluisikaan. Minun uskomiseni kuitenkin on minun ja sen yläkerranhepun välinen asia eikä minun tarvitse uskoani kenellekään todistella kuulumalla mihinkään yhteisöön. Ei ainakaan sellaiseen, joka tuomitsee tai pitää joitakin muita ns. epäuskoisina. Ihmettelen, miten kenelläkään maailmassa on varaa arvostella tai tuomita toisen uskonnollisia näkemyksiä, mutta tämä maailmahan on täynnä suurta ihmetystä.

Lähes koko raskausaikani jouduin uudelleen läpikäymään suhdettani evankelisluterilaiseen kirkkoon, seurakuntaan ja puntaroin kovasti omia arvojani ja näkemyksiäni. Mietin kovasti, haluanko kastaa syntyvän lapseni ja jos, niin miksi ihmeessä? Kaivoin kaikki mahdolliset ja mahdottomat näkökulmat esille ja teimme päätöksemme.
Asumme pienellä, 3500 ihmisen paikkakunnalla. Täällä toimii kourallinen perhepäivähoitajia ja yksi päiväkotikin on. Sen lisäksi on seurakunta, joka tarjoaa perhekerhoa, lasten kerhoa, leirejä ja ties mitä... (tänään taisi olla joku vauvajumalanpalveluskin!!). Muuta ei sitten olekaan. Näin ollen omalla paikkakunnallani näen kirkon toimivan merkittävänä sosiaalipalvelujen tuottajana. Kyllähän noita palveluita kuulemma voisi käyttää, vaikkei kirkkoon kuuluisikaan, mutten näe syytä miksen kirkollisveroa näistä palveluista maksaisi. Ehkä minun täytyy vain alkaa hyväksyä se tosiasia, että jokapaikassa on niitä ns. "mätiä omenia", niin työyhteisöissä, kyläyhteisöissä, koululuokissa kuin sitten seurakunnissakin. Kaikki ei vain yksinkertaisesti voi hyväksyä kaikkea ja tulla toimeen keskenään. Tämä minun on hyväksyttävä. Maailma ei kuitenkaan pelastu sillä, että pakenee joistakin merkittävistä yhteisöistä ihan vain osoittaakseen, ettei halua leikkiä niitten kaikkien yhteisön äsenien kanssa.

Silloin aikoinaan, kirkosta erottuani, se pappi kallion kirkossa muistutti, että voin milloin tahansa palata takaisin. Jos minusta vain siltä tuntuu. Viime syksynä kävin sitten ilmaisemassa tuolla Kaavin kirkkoherranvirastossa tuntemukseni, pistin nimeni paperiin ja homma oli sillä selvä. Ihmettelin, kuinka helposti se kävi. Olin jo henkisesti valmistunut luettelemaan ne ulkoa osaamani kymmenet käskyt, herransiunaukset, isämeidät sun muut litaniat... muttei niitä tarttettukaan.

Ristiäisiä suunnitellessa pidin itsestäänselvyytenä, että meidän lapsihan kastetaan meillä kotona. Vaihtoehtoja en oikein nähnyt sillä olinhan tottunut, että meidän suvussa lapset kastetaan pääsääntöisesti kotona jonkun sukulaispapin toimittamana. Ajateltiin vakaasti, että kotona on hyvä, eikä mitään isoja bileitä poika kuitenkaan tarvitse. Riittää, että paikalle saapuu kummit ja mummit ja sillä sipuli. Tämän kokoonpanon voisimme hyvin myös majoittaakin kotiimme.
Kuitenkin yhdestä jos toisesta suunnasta alkoi kuulua kysymys: "Milloin on ristiäiset" ja tähän jatkolause: "Voi, olispa kiva päästä ristiäisiin...". Niin... siinäpä pieni pulma: miten sovittaa oma koti ja kaikki ne ihmiset, jotka haluaisivat juhliin tulla, yhteen? Mahdoton yhtälö. Pakko miettiä vaihtoehtoja. Lopulta päätimme, että jos niinkin moni haluaa tilaisuuteen osallistua, niin miksi ihmeessä emme heille kaikille tätä mahdollisuutta soisi? Lopulta tulimme tulokseen, että ristiäispäivä pidetään samana, mutta paikka olisi viisainta siirtää PK-seudulle. Varovaisesti kyselin kastamaan lupautuneelta sukulaismieheltä, jotta onko hänen mahdoton liikkua kotoaan PK-seudulle. Sinne kuitenkin hänellä huomattavasti pitempi matka kotoaan kuin meille... Hän ei kuitenkaan matkaa esteenä nähnyt, joten voimme rauhassa suunnitella juhlia eteenpäin.

Huomenna lähtee kutsut postiin. Aika monta niitä tulikin askarreltua sillä aikaa, kun poika päiväuniaan nukkui. Ajattelimme, että tämä myös mahdollistaa mahdollisimman monelle tilaisuuden tutustua esikoiseemme. Harvempi kun kuitenkaan jaksaa vapaa-aikanaan matkustella meille tänne Savoon... Kuitenkin kun moni on lastamme muistanut postitse niin kortein kuin lahjoin ja monesti ovat toiveensa lapsen näkemisestä esille tuoneet, ettemme näe syytä jättää tätä toivetta täyttämättä. Olemmehan kuitenkin ylpeitä vanhempia ja esittelisimme tuota pientä mielellämme vaikka koko maailmalle (ehkä poika itse oppii vielä tuon puolen hiukan kasvettuaan, esiintymistaitojaan en epäile!).

Tästä on hyvä jatkaa päivää ja lähteä pihalle lumitöihin... on nimittäin yön aikana satanut taas valtavasti!