Lapseni täytti tänään yhden viikon. Viikko täynnä pienen ihmisen elämää.
Viikkoon mahtuu monen moista... vaikka viikko on aikana lyhyt, voi se tässä vaiheessa tuntua todella pitkältä. Omassa mielessä itse synnytys tapahtumana tuntuu paljon kaukaisemmalta, kuin mitä viikko todellisuudessa on. Kivut alkaa hellittää (ja onhan minulla toki hyvä lääkitys!!) ja aika kultaa muistot niistä kivuista ja peloista joka synnytykseen liittyi sekä siitä ahdistuksesta, jonka se synnytysosasto toi.
Tänään sain postia KYS:ltä. Sellaisen palautelomakkeen kokemastani sairaalajaksosta. Täytin samantein ja suljin kuoren. Suoraa, rehellistä palautetta kokemastani. Palautelomaketta täyttäessäni mietin samalla, mahtaakohan tämä oikeasti mitään hyödyttää. Tiedän, etten ole ainoa savolainen, joka kyseisen sairaalan synnytysosastolta tuollaista kohtelua sai...

Viikkoon kuuluu paljon juuri syntyneen elämän ihmettelyä. Tämä lapsi todella on meidän. Tämä oikeasti oli vielä äsken minun mahani sisällä ja nyt se on tässä ja sanoo Ö ja Ö-ÖÖ, vetää naamaa hieman virneeseen, iskee silmää ja katsoa tapittaa valtavilla silmillään pää kallellaan. Ihmeellinen tapaus.
Tuo lapsi pissasi elämänsä ensimmäisen pissan äitinsä päälle. Vietti eräänä päivänä pitkän tovin hoitoalustalla isänsä kanssa tuijottaen kohti autolehteä, sormi suussa kakaten totisen näköisenä isänsä samalla kertoessa niistä autoista, joita siinä lehdessä oli... pitäähän ne ns. "oikeat vessakulttuurit" opettaa jo pienestä pitäen... ; )

Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on uutta ja ihmeellistä. Tuntuu, että jokainen päivä sisältää oman oppimiskokemuksensa. Eikä kaikki välttämättä olekaan niin itsestäänselvää. Etukäteen en olisi voinut kuvitellakaan, kuinka kipeäksi sitä voi itsensä kokea synnytyksen jäljiltä ja kuinka toipuminen todella taitaa ottaa oman aikansa. Ajattelin jotenkin luonnollisena asiana, että tottahan toki minulta varmastikin se lapseni ruokkiminenkin sujuu kuin itsestään ilman sen suurempia ongelmia. Sitten huomaakin olevansa kovasti epävarma kaikesta: onko lapsellani ns. oikea imuote? Riittääkö maito rinnoistani? Entäs jos lapseni näkee nälkää? Olenko huono äiti jos käytän korviketta äidinmaidon lisäksi? Onneksi tämän epävarmuuden kanssa ei tarvitse olla yksin. Paljon on muitakin, jotka ovat joko parhaillaan samassa tilanteessa kanssani tai ainakin joskus elämässään kokeneet saman. Ensisijaisesti yritän opetella tulkitsemaan lastani ja elämään tämän mukaan...

Luulin, että tuollaisten pienten lasten kanssa elämä on yhtä univajetta ja valvottuja öitä. Tähän asti ei kuitenkaan vaikuta ihan siltä... Ei minulla vielä silmäpusseja ole, vaikka sairaalassa oli vähällä tullakin. Tilanne taisi korjaantua. Viimeyö meni kyllä valvoessa. Tai mieheni se loppujen lopuksi valvoi kävellen lapsi sylissään pitkin asuntoamme ja itse nukuin jo sikeästi... Tuollaisen pienen lapsen vatsavaivat saimme kokea ensimmäistä kertaa. Pieni ihminen väänteli ja käänteli kroppaansa, ähisi, puhisi ja itkeskelikin kovasti. Rauhoittui kuitenkin sylissä ja lopulta nukahtikin. Tänään poika onkin sitten nukkunut koko yön edestä... Nukkunut, pissannut, syönyt, pissannut, nukkunut ja taas pissannut ja syönyt... Toivottavasti ne vatsavaivat olivat vain viimeyön juttu, ettei olisi taas ensyönä sama homma edessä. Pienen ihmisen kipua kun ei mielellään katsoisi. Siinä saattaa itsensä tuntea hyvinkin neuvottomaksi ja avuttomaksi... vaikka tuo viimeyökään ei vielä pahalta kuulostanut.

Tänään oma vointini oli sen verran hyvä, että saatiin yhdessä mieheni kanssa siivoiltua, olen ollut liikenteessä ja pystyn jopa joten kuten istuakin. Jos en muuten, niin ainakin toisella kankulla. Oma jaksaminen alkaa olla kohtuullisissa kantimissa. Päätin sysätä syrjään nuo sairaalasta mukaan tulleet kertakäyttövaipat ja sai pieni elämänsä ensimmäistä kertaa kestovaipat päälleen. Kyllä muuten näyttääkin paljon paremmalta vaikkapa noissa tumman vihreissä vaipoissa kuin valkeissa kertakäyttöisissä... Saa nähä, mitä neuvolan tätimme huomenna tuumaa, kun näkee pojallamme kestot jalassa. Täti kun on tulossa kotikäynnille. Mittaillaan tuota pientä ja kai tuo täti muutenkin hieman meidän perheen arjen sujuvuutta katsoo. Tänään tuntuu sujuvan.  = )