Ei se lapsi tänään(kään) syntynyt. En kyllä oikein odottanutkaan. Nyt ei vain oikein tunnu siltä.
Se on hassua, kuinka iltasella menee nukkumaan, kuuntelee ja tunnustelee sitä mahasta kantautuvaa möykkää ja vasta, kun se tyyppi siellä rauhoittuu, saa itsekin kohtuullisen asennonmetsästyksen jälkeen unen. Aamulla sitten taas herää siihen, kun tuntee toisen puskevan pyllyään ihoni alla yhä vain ylemmäs. Aivan kuin olisi pieni perinyt minun suuntavaistoni, eikä eksyksissä löydä oikeaa suuntaa päästäkseen ulos.
No, kyllä se aikanaan tulee... sitten kun. Tässä kun on jo reilu viikko mennyt yli, niin ei jaksa enää sillä lailla malttamattomana odottaakaan. Aika käy nimittäin valtavan tylsäksi, jos sen käyttää vain lojumalla sängyssä, katselemalla kelloa ja miettimällä, milloin mahtaisi pientä huvittaa tämä syntymisjuttu.

Eräs tätini on joskus sanonut tiukasti, ettei sunnuntaina saisi siivota. Että pitää pyhittää se lepopäivä. Tuommosissa asioissa olen aina ollut huono. Siivoamisessa siis. Siivoaminen on semmonen juttu, että joko sitä tekee, tai sitten ei. Nykyään olen tässäkin asiassa hieman ryhdistäytynyt. Mutten silti osaa katsella viikonpäiviä tai vuorokaudenaikoja hommaan ryhtyessäni.

Tänään sain eräältä työkaveriltani ompelukoneen lainaan. Puolet hommista tuli tehtyä, kunnes neula sanoi sopimuksensa irti ja katkesi. Huomisen tarkoitus siis löytää jostain ompelukoneen neula, tai kaksi. Ellei tuo pieni haluaisi jo ulos... Oma ompelukone olis kyllä aika luxus-juttu... vois tehä vaikka mitä. Etenkin nyt, kun tuo pienikin olisi tulossa joskus tähän maailmaan... Vaippoja tuskin kuitenkaan itse alkaisin ommella. Liian monimutkaisen ja haastavan tuntuista hommaa, joten niin pitkälle en tuota tulevaa kestovaippailua uskalla kaavailla. Sairaalakassiin on kyllä pakattu villahousuja ja harsoja, jotta ei välttämättä tarttis semmosilla kertakäyttösillä jutuilla kotiutua. Vielä kun se oikea vaippasysteemi sitten aikanaan löytyis, ennen kuin hermot tai kärsivällisyys kestovaippailun suhteen katoaisi. Sitä kun niin mielellään säästäisi pitkän pennin ja toimis edes jossain asiassa ympäristöystävällisesti.

Muistan, kun olin lapsi. Mummoni ompeli paljon. Erityisen hyvin muistan ne mekot, joita hän ompeli minulle ja kahdelle vanhemmalle tyttöserkulleni. Itseäni nuorempi tyttöserkkuni sai sitten minulta kierrätettynä parhaassa tapauksessa samaa kuosia olevia hamosia kolmea eri kokoa... Tästäkö serkkuni kierrätyshenkisyys ja ekologisuus on juurensa saanut?!! Meillä kolmella serkkutytöllä oli tietenkin niitten kukkakuosisten hameitten lisäksi valkoiset paidat (unkaristako ne oli joku tuonut?!!) ja sitä samaa kukkakuosia olevat kankaiset lettinauhat, joilla mummo palmikoi meidän tyttöjen hiukset niin kireälle, että saattoi ihan vedet nousta silmiin siinä palmikointitouhussa. Sen jälkeen oltiin vasta valmiita kirkkoon tai seuroihin, sukujuhliin tai oikeastaan ihan mihin vain.

Mummo siunattiin haudan lepoon viime keskiviikkona, 2.1.07 Ylitornion kirkossa. Serkkutyttöni esikoinen kastettiin tänään, loppiaisena. Näin sen kai kuuluukin mennä. Tämän koko elämän kiertokulun. Vanhan on mentävä, jotta uutta saadaan tilalle. Kuitenkin se vanha säilyy tavalla tai toisella vielä siinä uudessakin. Ainakin itse uskon, että mummoni vaikuttaa minuun itseeni tulevana kasvattajana. Sen verran tiiviisti kun itse lapsena ja nuorena hänen kanssaan aikaani vietin, että väkisinkin jotain toimintatapoja häneltä perin. Vaikka en pyhänä olisikaan siivoamatta.
Vielä kun tuo oma esikoisemme hoksaisi syntyä... Mielellään ennen kuin isältään menee hermot tähän odottamiseen. Hän kun vaikuttaa tällähetkellä itseäni huomattavasti kärsimättömämmältä asian suhteen.