Jo se on kumma, kun tuo pieni ei jo synny.
Ensin hätiköiään ja pistetään kivuliailla suppareilla tuleva mamma lomalle jo kuus viikkoo ennen äitiysloman alkua.Sitte sanotaan jo kuukautta ennen laskettua aikaa, että paikat on alkanu kypsyyn ja voi syntyä käytännössä minä hetkenä hyvänsä, eikä mitään syytä jarrutella.
Nyt viedään viimesiä. Siihen maagiseen laskettuun aikaan ei viikkoakaan. Jokapäivä pentu oireilee enemmän tai vähemmän kivuliaasti. Joka päivä saa elämän suunnitella, että tehdään joko niin tai näin riippuen siittä, meinaako pentu ulos ja mikä on oma vointi.Pakko tässä on kuitenkin yrittää tätä omaakin elämää elää, eikä vain maata aloillaan.

Siitäkin huolimatta, että näyttää tuo elämä loppuvan yheltä jos toiselta. Just ku saatiin rakkaimpani isä laskettua haudan lepoon, niin johan samana päivänä, siis eilisiltana nukkui sitten oma mummoni pois. Eipä mikään ihme tai yllätys sinällänsä tuokaan, mutta pakkoko niitten kaikkien on mennä joulun alla? Ja pakkoko kaikkien samaan aikaan? Mummoni kohdalla ei kyllä olisi voinut paremmin käydä. Ikää vanhukselle jo kertynyt ja kipujakin oli. Viimeiset vuodet sai viettää kotonaan omaisten tukemana. Viimeiset huokaukset omaan vuoteeseen, omaan kotiin. Läsnä kahdeksasta lapsestaan kuusi. Näin kun saisi kaikki maailman vanhukset viimeiset hetkensä viettää...

Tänään "kotiuduin" Porista takaisin PK-seudulle. Forssaan asti sinnikkäästi ajoin autoa. Sitten alkoi taas selässä ja vatsassa juilia ja keskittymiskyky kadota, joten huilattava oli. Vaivalloisesti kahville ja koko loppumatka omaa vointia kuulostellen perille. Espoon rajoilla tuumasin tuolle rakkaimmalleni, että: "Ei nyt ainakaan vielä hätiköidä sinne Jorviin, ei mulla vielä ole semmosta oloa, ettenkö kotona pärjäisi". Lupasin soittaa, jos olo pahenee. Levättyäkin sain. Parin tunnin päiväunet. Nyt olisi taas energiaa ja voimia synnytellä vaikka mitä. Reissun rasituksesta tulleet supparit kylläkin katosivat jonnekin. Ehkä tuo pentu tajuaa kattella almanakkaa ja on syntymättä ihan jouluaattona kuitenkaan. Katsellaan rauhassa, hetki kerrallaan.