Kävin tänään Kaavin uudessa, juuri remontoidussa Rautakaupassa. Oli avajaispäivä nääs.
Ihmisiä siellä oli kuin Stockan hulluilla päivillä konsanaan, paitsi... että Stockalla ei oo pelimanneja soittamassa eikä kahvi ja joulutorttutarjoilua. Eli meillähän on siis paremmin asiat kuin stadissa konsanaan! ; )
Hitonmoinen himotus iski siellä... kaikenlaisia uusia hienoja ideoita päähäni sain, että mimmoseksi tän talon voisi halutessaan rempata ja laittaa... En tiedä, onko se itsekidutusta, jonkinsortin masokismia vai mitälie, kun  näitä asioita mielessään visioi ja kovasti tekis mieli toteuttaakin... Tulevilla äitiyspäivärahoilla vain kun ei liiemmin juhlita, saatikka ihan uutta ilmettä talolle tehdä. Ja jos tästä nyt kuitenkin yhden asian kerralla hoitais... tai edes kaksi. Keittiöremppa loppuun saatettava ja siinä sivussa voisi laittaa tuon muksun huoneenkin mieleisekseen. Lisää kyprokkia seinään, tapettia ja maalia. Kyllä siittä hyvä tulee. Ja uuet kattopaneelitki se muksu varmaan ihan varmasti tarvii... (ihan kuin vastasyntynyt ymmärtäisi jotain huoneensa ja sisustuksensa päälle..).

Tuon meiän nartun kanssa ollaan tänään pidetty suuria emäntä-spinone-keskusteluja. Tyttö kun on viimepäivät käyttäytynyt hivenen oudosti. Ruoka ei oikein maistu, tommosta mustaa pehmopantteria roudaisi suussaan hoivaten ympäri kämppää (juu, se lelu lensi jo piiloon!), kokoaika olisi nuolemassa joko itseään tai minua eikä lenkkeilykään liiemmin huvita. Eilen oli jo rakentamassa itselleen pesää kuistimme alle, eikä olisi tuota poitsuamme päästänyt lainkaan kotileikkeihinsä mukaan. Nisätkin turvonneet, eivät silti maitoa eritä. Niin, onhan tuosta juoksusta kulunut jo sen verran aikaa, että onkin jo aika kehittää jonkinmoinen valeraskaus ja itkeä niitten olemattomien pentujen perään.Keskustelujemme tavoitteena oli saada tuo koiruus ymmärtämään, että minä olen meidän perheessä se, joka puskee pentuja maailmaan ja muut voisivat vain keskittyä olemiseen. Jostain syystä tuo narttu ei halua juuri nyt sisäistää tätä asiaa.