Meillä oli täällä tänään tavallaan niiQ lumimyrsky!
Siis tuuli aikalailla ja luntakin tuli melkosta kyytiä taivaalta. Noi plusasteet vaan hiukka häiritsevästi sulatti kaiken, mikä maahan asti päätyi. Mutta, kyllä se talvi tänne pikkuhiljaa tulee. Miksiköhän minä oikein odotan talvea ja lunta, kun se kuitenkin tietäisi lumitöitä, liukastelua ja tarpomista, mikä ei taas tässä tilassani ole niin yksselitteisen helppoa hoitaa...?? Jotain masokismia kai tämäkin.

Päivän diagnoosi: jännetupin tulehdus molemmissa ranteissa. Ei kiva. Ajattelin, että kun niin kovin jomottaa ja särkee, että kai näitä käpäliä pitää jollekin poppatohtorille käydä näyttämässä. Kun tekee kipeää jo lautasen nostaminen mikroon ja sieltä pois ottaminen... ja jotain ois hyvä syödäkin.
Tohtori (varmaan taas joku päivystävä kandi) kyseli, olenko rasittanut itseäni nyt viikolla erityisemmin tai käynyt töissä? Kerroin, että sairaslomailtu on jo useampi viikko ja se vähäinen rasitus mitä itselleni olen tehnyt, on päivittäinen lenkkeily koirien kanssa, mutta että ne lenkitkin ovat huomattavan lyhyitä ja useimmiten loppuu kesken kun liikkeessä tuppaa tuo pentu sisälläni supistelemaan eikä se liene toivottavaa. Kieltämättä oli aikas raihnainen olo, kun valittelin vaivaa vaivan perään, vaikka ainoastaan noitten käsien vuoksi vastaanotolle menin.
Tohtori oli jo kirjoittamassa kasisatasta buranaa, kun totesin, että eikös tuo liene aika kiellettyä tavaraa tässä vaiheessa raskautta? Siinä vaiheessa vasta äkkäsi kysellä viikkojani. Tänään tuli täyteen tasan 32. Opiskeli samalla netistä Pharmaca Fennicaa ja totes lukemansa perusteella myös Buranan tähän vaivaan huonoksi vaihtoehdoksi. Mietiskeli hetken ja tuumaili, ettei tässä nyt mikään muukaan tulehduskipulääke voi kyseeseen tulla. Kirjoitti reseptin Panadol 500mg kuuriksi, 1-2 tbl 1-3 kertaa päivässä ja jos ei ensviikon alkuun mennessä kipu hellitä tai jos pahenee, ni takas arvauskeskukseen. Yksi hyvä syy lisää olla ihan lähiaikoina synnyttämättä. Näillä ranteilla kun ei yhtään lasta hoideta. Onneksi taitaa tuo Panadol jeesata supistuksiinkin, että rauhottuis tää kroppa.

Arvauskeskuksen jälkeen käväsin kaupassa, kun hoksasin, etten ollut syönyt koko päivänä vielä mitään ja mieli teki pizzaa. Nää mieliteot osaa olla kaameita. Nälkäisenä ja äärettömän makeanhimoisena omien viettien valtaamana ei koskaan pitäisi mennä kauppaan. Silloin keksii vaikka mitä hyviä syitä, miksi mitäkin on ostettava. Jos ei muuten, niin Pyhäinpäivän kunniaksi tai Lempi-mummon muistoksi. Huh hah heijaa...
Voisin ottaa sen raskauden ensimmäisen kolmanneksen milloin hyvänsä takaisin. Silloin lähinnä paino tippui, tuli syötyä äärimmäisen terveellisesti ja mieluummin sen kuvotuksen tunteenkin kesti. Tämä viimeinen kolmannes taas... kun voisi syödä koko maailman on näitä bulimikkojen lempi aikakausia. Sitä söis ja söis ja söis... onneksi on edes jonkinmoinen itsekontrolli. Enhän minä edes vetässyt sitä koko suklaalevyä. Ja se pentu siellä sisälläni ei tosiaankaan sitä makeaa ja suklaata kilju vaan ihan oma mieleni.

Tää mieli onkin aivan hullu. Mielialojen vaihtelut ne vasta uskomattomia onkin. Sitä saattaa ensin olla yltiöonnellinen ja nauraa hihitellä. Seuraavassa hetkessä sitten onkin kuin myrskyn merkki ja voi tulla arvaamattomia raivareita (olen jopa verbaalisesti uhannut käyväni mieheeni käsiksi) ja sitten jo itkeä pillitän kuin pieni lapsi. Monesti olen ihmetellyt oman Mieheni hermoja sillä mielestäni olen pistänyt ne jo aika monesti koetukselle, mutta tyynen rauhallisena pysyy tai sitten vain nauraa hihittelee kiukuttelulleni. Lähetän kyllä rakkaalleni täydet pisteet kärsivällisyydestään. Uskomaton tapaus.

Vielä tähän päivään mennessä mulle ei ole valjennut, mikä kohta raskaudesta on se, josta naisen kuuluisi nauttia. Miksi ne julkkikset lehtien lööpeissä hehkuttaa siittä nautinnollisesta raskaudesta ja kuinka ihanaa on valmistautua äidiksi. Itse kun en näe tässä muuta nautinnollista, kuin oman seksuaalisuuteni. Oma kuvitelmani oli, että raskaana oleva nainen kadottaa siksi yhdeksäksi kuukaudeksi kaikki halunsa ja hänestä tulee muutenkin epäseksuaalinen olento... No, tämä myytti on kyllä tullu omalta kohdaltani aikas hyvin tapettua. Silti, kaikesta tästä raskauden monimuotoisuudesta huolimatta tämä vauvakuumeeni ei tunnu katoavan. Luulin, että sekin tulisi korjattua pois alta sitten, kun raskaus olisi jo pitkällä ja voisi vain odottaa sitä tulevaa synnytystä, mutta mitä vielä. Oma mieleni vain visioi sitä, että sitten kun tämä pieni täältä sisältä on ulkona niin sitten sinne sisälle vapautuu paikka seuraavalle joka voisi tulla mahdollisimman pian... ja mietin jo, miten asiat muuttuu sitten, kun niitä on kaksi. En siis nähtävästi osaa ajatella yhtä asiaa kerrallaan. *huokaus*