Eilen oli hyvä päivä. Tänään on hyvä päivä. Vaikuttaa siltä, että asiat etenee ja on toivomillani raiteilla.
Vaikka tuo lumi tuossa näyttääkin muuttavan muotoaan loskaksi ja sulavan pois...

Eilinen neuvolareissu oli kuitenkin hyvä.Viimesen kahen ja puolen viikon aikana painoa tullut lisää 800grammaa. Siihen ahmittuun herkkumäärään nähden ja vähäiseen liikuntaan nähden ei lainkaan huono homma. Tänään tuli raskausviikkoja täyteen tasan 33. Kiloja kokonaisuudessaan lähtöpainosta tullut yhdeksän. Ei ihan älytön homma.
Täti neuvolassa kertoi syyn viimeaikaiselle aivan uudelle vaivalleni: närästykselle. Hänen mukaan sikiö on nyt niin ylhäällä, että painaa kokoajan ruokatorvea kasaan ja sen vuoksi tuo närästys siis. Mutta kuulemma Rennie auttaa (ainakin hetkellisesti!). Olihan tuo masun SF-mittakin ottanut kunnon harppauksen. Viimeksi vielä mentiin alakäyrillä ja nyt päästiin kuin hujauksessa keskikäyrille. Se pentu siis todellakin kasvaa ja kehittyy! Hyvä homma. Niin sen on tarkoituskin. Ja jos ei tuosta ihan heti laskeutuisi, niin hyvällä tuurilla voisin hautoa tuota pientä sisälläni vielä sen pari kuukautta.Kun ei mulla tässä ihan oikeasti ole mikään kiire synnyttämään.
Toissailtana pentu oli aivan varmasti poikittain. Kylkeen ne potkutkin osui. Nyt kuitenkin eilen tuumaili täti neuvolan, jotta ihan oikein päin olisipäätynyt ja enteili vähän, ettei se enää tässä vaiheessa varmaankaan humpsahda toiseen suuntaan. Itse kylläkin olen skeptinen sen suhteen... Tuolla sisälläni kun harrastetaan toisinaan sellaista Breikdancea, ettei tuosta ota enää Erkkikään selvää. Täti neuvolan kuitenkin tuumasi, ettei millekään AD/HD-lääkitykselle pitäisi vielä olla tarvetta... Sydänääniäkin kuunteli pitkään ja hartaasti. Tälläkertaa ei havaittu niitä ylilyöntejä tai muita rytmihäiriöitä. Kontrolliin kuitenkin Kyssin äitipolille puolentoistaviikon päästä.

Siinä neuvolasta lähdettyäni, hammaslääkärin aulassa istuskeli hieman iäkkäämpi rouvashenkilö. Katseli minua ja kävelyäni pitkään ja tuumasi voitonriemuisen kuuloisena ääneen: "Siinäpäs on kyllä rouva tuhdissa kunnossa ja niin on kävelykin yhtä vaivalloisen näköistä kuin minulla!". Tyydyin ainoastaan hymyilemään vaisusti takaisin. Äiti on kai joskus sanonut, ettei vanhoille ihmisille saa sanoa rumasti.
Ainoa, mikä tässä nyt onkin pienenä vaivana on tämä kävely. Toisin sanoen taaperrus. Vaivalloisesti, hitaasti mutta toistaiseksi vielä varmasti eteenpäin (vaikka painovoima veisi myös alaviistoon) lyllertäen matkani käy. Jos ottaa hiukankaan reippaammin ja pyrkii hetken kävelemään rivakasti, niin johan sanoo kroppa stoppia ja huutaa hoosiannaa. Liikkeessä ne supistelutkin vielä vaivaa, mutta muuten ihan OK.

Eräältä internetin keskustelupalstalta tuossa alkuviikosta sain lukea erään naisen, jolla laskettuaika samana päivänä kuin minulla, synnyttäneen 2.11.07 terveen pojan, joka keräilee vielä jonkun päivän voimiaan keskoskaapissa. Säikäytti hieman tuo uutinen. En minä halua tätä vielä sisältäni pois. Haluan pitää tämän ainakin loppuun asti ja se loppu voisi olla mielellään ensivuonna. Ja sitte siihen päälle vielä ku kaikki menis niin, että sieltä syntyis ihan oikea, elävä lapsi. Ei mikään kohtukuolema tai muu hirvitys. Kauheasti, aivan liikaa saanut lukea tuollaisia tarinoita. Niin, ja tässä tilassa se yksikin tarina tuntuu olevan liikaa. Kesäkuussa minä päätin, että jos tuo pentu on sisälläni vielä kaikenmaailman oikeudenkäyntien jälkeen, niin siellä sitten on kans loppuun saakka. Eikö tulevan äidin auktoriteetti yllä edes tähän?! Ilmeisesti ei.

Sitä vain tuumailin tuossa eilispäivän, että kun se täti neuvolan puheli kokoajan sikiöstä. Sitä, kuinka sikiön liikkeitä kannattaa nyt erityisesti tarkkailla, kuinka se sikiö siellä kasvaa ja kehittyy ja kun äiti voi hyvin, niin varmaan se sikiökin voi hyvin. Mikä hiton sikiö?!? Kysynpähän vaan. Minä kun olen kuvitellut sikiön olevan vielä kehittymätön versio lapsesta joka tarvitsee vielä paljon aineksia kasvaakseen... ja nyt minun pitäisi mieltää tuon sisälläni metelöivän hunsvotin, joka potkii kylkiluitani helläksi, valvottaa potkunyrkkeilytreeneillään äitiä pitkin öitä kun on vuorokausrytmi vielä aika hahmottumaton ja puskee päällään virtsarakkooni, että varmasti muistaa käydä vessassa, olevan jonkinmoinen kehityksessään vielä hyvin vaiheessa olevan sikiön. Muuttuuko sikiö lapseksi todella vasta, kun se on synnytetty ulos tähän maailmaan? Entä se, joka makaa siellä keskoskaapissa. Onko se yhä sikiö vai jo lapsi? Vaikka ei omin nokkineen vielä selviäisi. Hankalia nämä todella.

Ei auta, kun jatkaa tuon opinnäytetyön viilausta, että saisi tänään valmista.
Tänään lämmitän saunan. Saan myös paljon vieraita. Autolastillinen sukulaisia etelästä tulee viikonlopuksi. Minusta ei olisi muumien Vilijonkaksi. Minä en haluaisi unohtaa kaikkia sukulaisiani. Ne on kuitenkin pohjimmiltaan ihan hyviä tyyppejä.