Kaksi päivää kulunut ilman Miestä. Päiviä lasken, että itse lähen PK-seudulle.Toisaalta... eipä tämä oleminen sen ensimmäisen päivän jälkeen enää niin hirmu pahalle ole tuntunut. Kun on ollut tekemistä.
Olen aktivoinut itseni kyläillen työkavereitten luona ja lenkkeillen hissukseen noitten nelijalkaisten kanssa. Hirmu kovasti ei passaa kävellä, kun sanoo masu, että stoppia, horioppia. Sitten on taas hetki huilattava ja muistettava ottaa taas iisimmin.Huomenna neuvolaan kertoilemaan kuulumisia ja kattomaan, paljonko sitä painoa nyt on lisää tullut... Ties vaikka sairaslomalle passittais... En oikein ihmettelis. Toisinaan meinaan tuo vointi sillai hiukkasen heittelee, enkä ite oikein osaa arvioida, missä menee raskaanaolevan naisen työkyvyn arvio...

Tää meiän koti on kuin sauna. Hiki vain virtaa. Savustin tuossa päivällä lahjakkaasti koko kämpän, kun tarkoitus oli tuikata leivinuuniin tuli. Otti aikansa, että sain uunin vetämään toivottuun suuntaan... siis hormista ulos, eikä sisään. Nätisti se kyllä sen alkutaistelun jälkeen paloikin.
Äsken sitte intouduin iltapuhteiksi jynssäämään tuon uunin etuosan. Oli meinaan älyttömän nokinen ilmestys. Mäntysuopa on hyvä keksintö ja nyt on meiän uuni taas ihan aikuisten oikeesti valkonen. Kelpaa tuota sitten ylihuomenna näytellä nuohoojasedälle, joka tulee hiukka tuunaileen noita talon röörejä.

Nyt tullu aikalailla tasan vuos (tai muutama päivä yli) siittä, kun tänne Koillis-Savoon muutettiin.
Sitä on mielessään tehny sellaista tilintekoa kuluneelta vuodelta. Melkoista on tämä aika ollut. Hyvin värikästä, vaihtelevaa ja yllätyksellistäkin. Kaikki vastaan tulleet yllätykset ei toki niitä mieluisimpia ole olleet, mutta silti en päivääkään vaihtaisi pois.
Kertaalleen keritty muuttamaan, asuntokaupatki tuli tehtyä, toinen koira muutti taloon, muutama auto meni lunastukseen tai muuten vain vaihtoon, muutama eri työnantaja tullut tutuksi, muutaman kerran on Mies meinannu heittää lusikan nurkkaan, pari positiivista raskaustestiä ja kaikki muu enemmän tai vähemmän pahennusta herättävä toiminta... On tämä melkoista tämä elämä. Kaikella kuitenkin varmastikin on tarkoituksensa.

Kai se ois tässä seuraavaksi pieni pissalenkki tehtävä, että pääsee noitten nelijalkaisten kanssa unten maille. Alkaa rytmi taas tasaantumaan ja kääntymään ihmisten aikoihin toissayön työvuoron jäljiltä. Hyvä näin. Huomenna ennen töihin lähtöä se neuvola (pitkästä aikaa sinnekin yksin menossa) ja sitte ois tievossa myös hieroja. Saa noihin jalkoihinki taas hiukka uutta potkua ja lähtee veri paremmin kiertämään, kun tuppaavat tätä nykyä sen verran herkästi väsymään pienestäkin rasituksesta. Aika nöhköfantti olo ja tiedän tämän tunteen jatkossa vain tuon mahan myötä kasvavan...   : )