Tänään ollut jotenkin niin maanantaifiilis, vaikka kalenterin mukaan näyttäisi tiistaita.
Syy lienee varmaankin tuossa, kun kello soi aamu kuudelta jolloin Mies starttas maasturimme ja lähti takaisin PK-seudulle.
Koko päivän ollu tommonen hivenen kolea ja harmaa keli. Vettäkin tihuutellut aina välillä.
Just hyvä päivä tuikata leivinuuniin tuli, ja tälläkertaa en savustanut koko taloa pyromaanileikeissäni. Tää tyttö alkaa pikkuhiljaa oppiin ton uunin tavoille! : ) Tulipas sitten elämäni ensimmäistä kertaa kokeiltua myös ruuanlaittoa leivinuunissamme. Tai siis... huomisaamuna näkee, mikä on tuon kyljyksen lopputulos. Narttumme kasvattaja antoi tuon ihanan possun mukaamme eilisiltana lähtiäisiksi, jotta saavat koirat herkutella.

Ihana oli eilen tuolla kyläilyreissulla havaita, että tuo meiän narttu on todella oppinut pitämään puoliansa. Siinä sai kyläillessä tyttö tehä tuttavuutta hieman vanhempaan saksanseisojarouvaan, joka olisi kovasti mielinyt alistaa tyttömme heti kättelyssä, mutta meiän likkapa ei moiseen peliin lähtenykkään mukaan vaan ärähti aina ihan kunnolla, kun tuo vieras yritti liian lähelle ihoa. Hyvältä tuntuu nähä, että tytölle oikeasti on tullut luonnetta. Edellisessä kodissaan kun jäi herkästi sen toisen koiran jalkoihin eikä sitä omaa tahtoa näin ollen juurikaan ollut. Nyt on sitten eri meininki. Painiminen tuon meiän poitsun kanssa on tehny tehtävänsä ja nostattanu likan itsetunnon.

Viimeset viis päivää mennyt kuin hujauksessa. Laatuaikaa oman rakkaan kanssa.
Tuntuu, että nyt kun itse sairaslomailen ja toinen on kaukana töissä (mutta pitempien työputkien ansiosta hiukka pitemmät vapaat), ni silti tätä yhteistä aikaakin löytyy. Harvemmin sitä kuitenkaan ollaan molemmat oltu samaan aikaan useampaa päivää putkeen vapaalla.
Paljon tässä ajassa ennätettiinkin. Remonttia suunniteltiin hieman eteenpäin. Pitäisi tässä viikon sisään uusien kalusteidenkin tulla. Vaiheessa tämä koti kovasti nyt tällähetkellä on, ja tuskin vielä tänävuonna ihan mieleisekseen valmistuu, mutta onhan tässä aikaa eikä tämä niin kaaoksessa ole, etteikö asuisi. Näin käy, kun keittiöremontti laajenee... ja siinä sivussa tuli laitettua eteiseen uusi lattia ja suunnitellaan lattian uusimista myös olkkariin ja toki noi kattopaneelitkin voisi uusia kokonaan... ainakin keittiön, eteisen ja olkkarin osalta. Eilen rautakaupassa haaveilin tommosesta vaaleensinisestä seinäpaneelistakin... jos muksun huoneeseen laittais..kovasti ois kaikkea ihanaa, mitä vois haluta ja laittaa.

Oli nuo sijaislapsetkin viikonloppuna kyläilelässä. Kolme veljestä Kuopiosta. Nuorimmalle, 5-vee ipanalle ei vain tuntunut tänäviikonloppuna menevän ihan perille tuo seikka, ettei koiraa pidä tahallaan kiusata tai muuten härkkiä, ettei tule vahinkoa. Oli pieni ihan alvariinsa ton meiän poitsun kimpussa retuuttamassa korvasta, heittämässä kepillä koiraapäin ja repimässä hännästä. Tuolle lapsukaiselle kun useamman kerran sanottiin, että koira voi suuttua, jos sitä kiusaa ja pieni vain kirkkain silmin väittää vastaan, että: "Ei se suutu!". No, itku pitkästä ilosta. Tuo iso vaalea koiramme makasi kaikessa rauhassa keittiön pöydän alla kun tuo 5-vee ihan tarkoituksellisesti astui voimalla koiran hännän päälle niin, että varmasti sattui. Koira säpsähti, nousi samantien ylös ja lähestyi poikaa muutaman kerran varoittavasti haukkuen. 5-vee tähän tietenkin reagoi luonnollisesti itkemällä, jonka seurauksena koira häntä koipien välissä pienesti heiluen lähestyy poikaa nuolemalla käteen ja hyvin anteeksipyytävännäköisenä ja minä siihen sitten kolmanneksi kysymään pojalta, miten kävi. Poika siinä kertoi kiusanneen itse koiraa ja säikähtäneen lopputulosta. Nyt ymmärsi edes hieman, että koiraankin voi sattua, jos kiusaa. Ei se pieni sitä koiran härnäämistä kuitenkaan tuohon kokonaan lopettanut.
Itselläni vain tuli päällimmäisenä ajatuksena mieleen, että mitäs sitten, vaikka omat koiramme ovatkin äärettömän lapsirakkaita eivätkä pienille tekisi mitään pahaa, ennenkuin olisi lekalla lyöty päähän, niin ei kaikkien maailman koirien hermot kyllä tätä kaikkea höykytystä kestäisi. Miten käy tuon 5-vee pojan sitten, kun härnää kunnolla hieman luonnevikaisempaa yksilöä, joka ei ymmärrä, ettei lapsen päälle voi käydä...? Sellaiseen tilanteeseen en tuota 5-vee poikaa toivoisi, jottei saisi elinikäisiä traumoja.

Ranteet vieläkin hirmusen kipeänä. Tuli toissapäivänä hiukka liikuteltua polttopuita paikasta toiseen ja nyt on aitassa puuta, millä lämmittää mökkiä tulevan talven pakkasilla.

Olen ollut tänään reipas. Aloitin seksuaalineuvojakoulutukseni päättötyön tekemisen. Kolme viikkoa aikaa saada työ valmiiksi. Kolmen viikon päästä tuleekin tuo rakkaani sitten taas takaisin kotio, kun taas pitkät vapaat koittaa. Jos nyt ainakin siihen saakka saisi pidettyä tuota pientä mustekalalta tuntuvaa otustakin sisälläni, joka oireilee olemassaolollaan päivittäin. On taas pentu kääntynyt sen 180 astetta, kun iskut vaikuttavat tuntuvan taas kylkiluiden alla... ilmeisesti lienee vaihteeksi jonkinmoiset potkunyrkkeilytreenit sisälläni menevän..  : P