Nytkö ne raskauden vaivat sitten alkoivat. Ollut sellainen olo, että jos vaikka joku tulisi ja ottaisi tämän raskauden edes hetkeksi pois... ja samalla sitä sitten kans pelkää kaikkia mahollisia keskenmenoja ja kohtukuolemia. En ymmärrä, mistä nämä pelot nyt ovat mieleen astuneet...

Olen taantunut 5-vuotiaan tasolla. Hormonit heittää häränpyllyä. Joskus lapsena olen varmaan viimeksi itkenyt näin paljon. Nyt ei tosin ole naapureita, jotka soittaisivat ovikelloa kysyäkseen, mikä sillä lapsella on hätänä... Mutta silloin pienenä tosiaan muistan itkeneeni tuntikausia siitä riemusta, kun isoveli kiusasi... ja kuulemma ne naapuritkin asiaan olivat reagoineet... Varsinaista syytä itkuun tässä nyt ei kuitenkaan ole.

Pentu potkinut ihan koko päivän. Alkaa pikkuhiljaa tuntua kylkiluissakin... Josko tuo viimein kääntäisi itsensä ylösalaisin ja ympäri... (vaikka sen tuo ennättää tehä vielä useaan otteeseen tässä raskaudessa, tietääkseni...). Potkut kai ne on, mitkä tuota kuvotusta tänään aiheuttaneet. Huimaukselle en ole keksinyt syytä. Hiton turha olo, kun remontti kotona vielä pahasti kesken ja sitä itse haluaisi kovasti tehdä edes jotain ja sitten kun tekee jotain, niin johan taas ottaa vatsanpohjasta tai muutenvain heikottaa. Olettaisin tämän olevan ohimenevän ilmiön.

Keittiöstä nuo vanhat kaapit, tasot ja hyllyt löytävät pikkuhiljaa uusia, omia paikkojaan. Alkaa näyttää jo melko tyhjältä. Tulokkaan huoneessa ei ole enää mitään muuta kuin semmosia juttuja, mitä se tuleva itse tulee tarvitsemaan. Tämän viikon aikana saatava koti mahollisimman mallilleen... Tuo pahempi puolisko kun ei kuitenkaan montaa kertaa tänä vuonna tähän taloon astu, niin kaikki, mihin tarvitsen miehistä raakaa voimaa, on tehtävä mielellään nyt, kuin vasta sitten joskus kun se pieni on jo maailmassa...
Hyvä tästä tulee.