Yöllä soi puhelin. Ei se herättäny, mutta havahdutti.
Kummilapsi meinais viimein syntyä. Tai ainaski sille kuulosti.
Nukahdin toiveeseeni, että pentu viimein puskis ittensä maailmaan

Kello soi seittemältä, jotta saisin potkittua miehen töihin ja itseni ylös.
Ensimmäisessä onnistuin, jälkimmäisessä en. Silppuri tuli makaamaan miehen paikalle, peiton päälle kylkeäni vasten.Ei huvittanu työntää koiraa pois ja nousta, vaan nukuin vielä sen reilun kolme tuntia. Koiruudet goisaa vielki.

Ihana, kiireetön aamu. Taustalla Terhi Kokkonen laulaa olevansa onnellinen nainen. Niin minäkin.
Ei se pentu vielä yön aikana syntynyt, vaikka niin toivoin. Lähtivät Jorvista saunomaan. Jos vaikka jeesais.
Sauna ois kyl aikas pop. Jos vaikka itekki tänään lämmittäis.

Semmonen väsynyt, laiska vaihe päällä. Ulkona on syksy ja nättiä. Tästä pitäisi nauttia. Sytytellä kynttilöitä ja haaveilla. Mutta jotenkin ei jaksais... Onneksi on tuo pahempi puolisko olemassa, muuten jumittuisin kotiin.
Eilen herättyäni päivään, oli rakkaani pakannut reput ja koirat valmiiksi ja mun ei tarttenu ku hypätä autoon.
Retkelle Rotkolaaksoon Tuusniemelle. Siellä oltiin viimeksi vappupäivänä. Muistan sen päivän kuin eilisen ja ne hormonieni heilahtelujen aiheuttamat raivarit... Ei menny eilinen retki yhtä reippaasti ja joutuisasti. Liitoskivut vaivaa, erityisesti maastossa kävellessä ja kiipeillessä. Ei kiva. Olis ollu mukava kävellä se koko reitti ympäri... mut eletään nyt näin. Trangialla hyvää ruokaa ja teetä... ja suklaata. Nam!
Hemoglobiini oli hiukka laskenu... oliko se ny 116 siel neuvolassa mitattaessa. Varmaan myös siittä se väsymys. Täti neuvola oli sitä mieltä, ettei tekis pahaa popsia rautaa ja niitä vitamiineja.

Tämä- ja huomispäivä aikaa tehä kouluhommat. Viimetippaan jäi.
Ensviikolla muutamaksi päiväksi Rovaniemelle opiskelemaan. Elämässäni tuntuu olevan sisältöä!