Eilen käväsin Kelan toimistossa selvittelemässä noita tulevia äitiyslomakuvioitani. Äitiyslomani laskujen mukaan alkaisi aikalailla tasan kuukauden päästä. Tarkalleen ottaen 20.11.07. Eikä tuo korvauskaan tulevasta lomasta niin mahdottoman pieni ollut, kuin mitä kuvittelin. Etukäteen hirvitti ajatuskin tulevasta toimeentulosta... kun ajattelin, ettei mulle varmasti tipu edes tonniakaan tukiaisia/kuukaus. Nyt kuitenkin jo valoisampi mieli!  : )

Sitä sopii vain toivoa, että kaikki jatkuu tässä vauvaprojektissa loppuun saakka yhtä mallikkaasti. Mulla kun ei olisi mitään intoa maata koko äitiyslomaa kotona neljän seinän sisällä siihen asti, kunnes muksu pitäis puskea maailmaan... Hirvittää ajatuskin. Kyllä mulla olisi vakaa aikomus vielä marraskuun vikalla viikolla kävästä Rovaniemellä hoitamassa nuo seksuaalineuvojan opinnot loppuun ja hakea todistus kouraan suoritetuista opinnoista. Enkä tällähetkellä pidä mitenkään mahottomana sitäkään ajatusta, että viettelisin päiviäni vielä joulukuussa PK-seudulla. Vaikka, toki yritän ymmärtää, että aina on elettävä tilanteen vaatimalla tavalla ja siksi oltava kehissä aina myös se varasuunnitelma B.

Pahempi puoliskoni sai aikas hyvän tarjouksen lähteä Helsinkiin muutamaksi kuukaudeksi töihin, edelliseen työpaikkaamme. Oli alkuun täysin sitä mieltä, ettei hän sinne voi lähteä. Itse sitten valotin asiaa useammasta näkökulmasta ja onnistuin pyörtämään tämän ajatuksen... Kuitenkin, kun hyvällä tuurilla tuo pentu syntyy vasta ensivuonna, jolloin koko perhe olisi kuitenkin jo kotona, Savossa. Sikäli jos sattuisi niin, että päättäisi kuitenkin syntyä jo joulukuun puolella, niin tokihan tuo mies saa ne lakisääteiset isyysvapaat ja olisi kuitenkin kotona. En minä tätä mahdottomana yhtälönä pidä, vaikka nyt onkin rakkaallani hirmuinen huoli minun voinnistani, kun lähtee pois. (siitäkin huolimatta, että saisi järjestettyä työvuorot niin, että useamman vapaan voisi viettää kotonamme Savossa ja itse olen kuitenkin syyslomaviikon Espoossa enkä pidä mahdottomana edes sitä, ettenkö voisi viettää vaikka joulua PK-seudulla...).
Toki on elettävä tilanteen mukaan ja suunniteltava myös, kaikki mahdollisten suurien hätien varalle... Esim. kuinka koirien ulkoilutus, jos minä joutuisinkin jumittamaan kotona, enkä jostain kumman syystä pääsisi liikkumaan sekä lumienluonnin delegointi naapurisedän traktorille ja mahdollinen kauppa-apu. Mutta, asioiden on kyllä tapana järjestyä. Tavalla tai toisella.

Olen oppinut kasvattamaan mahaani. Viime viikonloppu meni Rovaniemellä koulutuksessa. Samalla reissulla piipahdin myös Tornionjokilaaksossa kummitätini häissä. Ajaminen sujui, vaikka tuntuukin jo uuvuttavammalta, kuin mihin olen tottunut. Riittävästi vain taukoja, niin hyvä tulee. Farkut, jotka jalassa läksin ajelemaan kohti pohjoista, eivät enää mahdu jalkaani. Olosuhteet pakottivat minut shoppailemaan Rovaniemen Prismassa sillä oli vahvasti sellainen tunne, että muksu potkisi itsensä kohta mahani ja farkkujeni läpi, jos en asialle edes yritä tehdä mitään.

Posti tuo minun nimelläni varustetuissa paketeissa hassuja asioita, joita en mieheni nähden voi avata. On kuin joulua odottelisi ja joululahjoja piilottelisi... vaikka kyse onkin pakkauksesta, jota intouduin virittelemään tuon mieheni pään menoksi. Jos vaikka synttärilahjaksi hälle antaisin. Sopisi varmaan riittävän lähelle muksun syntymää ajatellen...  ; )

Taidankin tästä lähteä tuonne vauvalaan lyhentelemään tilaamiani muumi-verhoja, jotta ne voisi ikkunaankin ripustella. Kankaasta jää niin paljon yli, että hyvällä mittaustaidollani voisin askarrella tuosta myös pienenpienen pussilakanan muksulle. Sitten puuttuisikin enää sänky...