Toissayö meni töissä, viimeyönä maltoin vasta kahelta nukkuun.
Tää päivä meniki sillai, että aamulla seräsin kohtuu hyvissä ajoin, soitin pomolle ja ihmettelin, että miten on mahollista, että palkkapäivänä tuli pelkät lisät ja ite kuukauspalkka puuttui... sit ei ku olkkarin sohvalle ja unille. Puoliltapäivin vasta ylös ja koirat ulos.
Sit oli sellanen ihme virtapiikki. Imuroin, pesin pyykit ja astiat ja touhusin ku mikä... ruoka valmiina raksun kotiutuessa. Ja vaikka mullaki oli hirrmunen nälkä, ei se ruoka vaan alas uponnu. Muutama haarukallinen meni ja sitte parin tunnin iltapäiväunet. Nyt taas pitkin iltaa vähä närppiny tuota ruokaa, joka ei kuitenkaan ota maistuakseen. Eikä mun ruuanlaittotaidoissani varmastikaan oo mitään vikaa. Eikä korvien välissä. Nyt kun ei vain maistu. Ei kyllä oksetakaan.

Eilen oli eka ultra. Katteltiin raksun kaa siittä pienestä kuvaruudusta sitä hassua avaruusolion näköstä tyyppiä. Aivan valtavan kokonen pää sillä ainaski oli. Kaikki muutki raajat löyty niiQ pitiki. Tyyppi oli kokoaika niiku kohtisuoraan meihi päin, eikä sivuprofiilia suostunu ittestään näyttään. Jalkojaki piti visusti ristissä. Hassu tyyppi. Hakkas päätä kohdun seinämään ja hyppi ja pomppi. Vissiin sitte kuitenki vanhempiinsa tullu... ; )
Pikkuhiljaa alkaa hahmottaan, että ehkä tää sittenki meinaa tulla vasta puolen vuoden päästä ulos. Että, ehkä tämä ei menekään kesken... katsotaan. Vieläkin aina vessassa käydessä jää tuijottamaan pyyhkimisen jälkeen sitä paperia. Ei sieltä kuitenkaan verta näe, vaikka ikäänkuin odottaisi... tai pelkäisi. Vaikkei tuollaista kuitenkaan suostu ihan alvariinsa ajattelemaan, on se kuitenkin tiukasti vähintään siellä alitajunnassa.
Kaverini se tuossa eilen toteski, että ku se kerta sen ekan keskenmenon jälkeen niin nopeesti taas hedelmöitty, ni ehkä siin ekas painokses se iso J (tai joku muu korkeempi taho) hoksas tehneen jonku mokan ja oli mahollisimman pian tehtävä korjaus uuteen painokseen, joka samantien valmistu...tai ainaski sai hyvän alun.

Lauantaina pitäs lähtä Karhonsaareen leirille. Kiva kiva kiva. Leiriki aikas hyvällä mallilla noin niiQ suunnittelun kannalta. Leirin jälkeisestä elämästä ei ookaan sitte mitään havaintoa. Jos ei tää viikko valase yhtään, ni sitte se ois käynti työkkärissä ja työttömäksi työnhakijaksi ilmottautuminen. Kuitenki vahva fiilis tuli tuossa ma-aamuna, työvuoron päätteeksi kun vanhainkodin vastaavan saikun kaa muutaman sanan vaihoin, ettei meikäläisen tartteis ilman töitä olla... siellä ainaski näytettiin semmosta keltasta valoa. Voisin vielä todistukseni sinne toimittaa ihmeteltäväksi ni sitte. =)