Se ehti jo vuorokauski vaihtua ja yhä pyörin valveilla... ja koirat ruokkimatta.
Raksun peittelin sänkyyn, iltasaduksi Pikku Prinssiä ja suukkoja.

Koirien kanssa menny nyt viikonloppuna melko säätämiseksi. Perjantaina ja lauantain ajoittaista rähisemistä Olivian osalta, johon Silppuri ei oikein jaksanu noteerata mitenkään (kuten ei oo aiemminkaan ollu moksiskaan), mutta sunnuntaina sitte meni yli Silppurin ymmärryksen. Pihalla hirmunen röhinä, murina ja haukkuminen. Olisko alkuperänen riidan aihe ollu Olivialla ollut luu, tai luu, jonka Olivia olisi itselleen halunnut.
Ekaa kertaa oli Silppuri pistäny Olivialle takas tässä rähisemisessä ja oli tuo neiti pistäny rouvan maahan tassujensa alle. Meiän poitsu vielä juossu väliin "siskoaan" puolustamaan ja Raksu neljänneksi repimään Oliviaa irti siittä rytinästä. Lopputulos: Silppurissa ei ruhjettakaan, poitsun silmäkulmassa ja kuonon vieressä purema-arpi, Olivian päässä pieni naarmu ja raksun käsivarressa muutama Olivian tekemä purentajälki (jonka ansiosta käsi turpos). Samantien ku Olivia saatiin irti näistä kahdesta möhköfantista, erkattiin rouva vierashuoneeseen ja siellä pysyi koko loppupäivän hissukseen. Tämän jälkeen, aina kun ollaan päästetty Oliviaa ja Silkkistä toistensa kanssa edes vähän tekemisiin, heiluttaa Silppuri epäluuloisesti häntäänsä ja Olivia aloittaa oman ärinämurinansa, joka ei lopu ennenku Silppuri on poissa näköpiiristä. Ei hyvältä näytä.

Tänään raksun äiteen kanssa juttelin puhelimessa. Kyseli kovasti vointiani ja yleisiä kuulumisia ja kerrottuani edellispäivien koiraepisodista totesi voivansa ottaa Olivian itselleen hoitoon. Kehoitin pohtimaan asiaa vielä hetken aikaa ja palataan asiaan... josko viikonloppuna, koulutusreissullani tuon koiran Espooseen toimittaisin... Katsotaan kuinka tässä käy. Voisi tehdä kyllä anopille hyvää. Ehkä tuo on jo aikansa surrut sitä ihanaa cockerspanielia, joka heillä silloin muinoin oli ja ehkä voisi muutaman viikon katsella kotonaan koiraa, jotta voisi miettiä, josko nyt kesällä ottaisi moisen itselleen. Katsotaan. Sillä tällähetkellä on Olivia viimeiset kaks yötä ollu nukkumassa yöt (ihmeen rauhallisesti) omassa huoneessaan ja päivät juossu pitkin pihamaata tai noi kaks pihalla ja Olivia koko huushollissa. Ei tuo pahemmin näytä kärsivän, mutta ei tämmönen järjestely erityisen hyvälle koiranelämälle tunnu. Vaikka, mistäs minä tiedän, mikä on hyvä koiranelämä, kun en moista ole viettänyt...?

Tänäiltana oli eka kerta sillai oikeasti, kunnolla pahaolo. Sillai ihan oksetti. Ilman, että olisi muita stimulantteja kuten mummon vessareissulla avustamista tai vahvan tupakkahengityksen haistelemista, mikä aiemmin on välittömästi tuonut kuvottavan tunteen. Tämäniltainen oksetus oli spontaani, mutta onneksi ohimenevä.

Muita raskausoireita ei liiemmin ole, muuta kuin lämpöä pukkaa siihen tasaseen 37asteeseen herkästi ja mielialat heittää melkoisesti. Tällepäivälle erityisesti nuo hermot oli koetuksella. Kello 15.00 mennessä kolme raivaria täysin mitättömistä asioista. Ensimmäinen koski aamupalan korjausta, toinen eväitten pakkaamista ja kolmas auton siivoamista. Nämä aiheet saivat siis ääneni korottumaan. Muuten oli kyllä monia asioita, joista tuli piikiteltyä, tiuskittua pienesti ja niuhotettua. Jälkikäteen ihmetyttää, että miten ihmeessä ne pienet asiat voi tuntua juuri sillähetkellä niin suurilta ja miten tuollaisiin raivarisuorituksiin pieni ihminen voikaan kyetä...?! Hämmentävää. Ja Mies vaan nauraa vieressä ja hymyilee huvittuneesti, joka provosoi oman kiukkuni taas moninkertaistumaan.

Onneksi pääsen ylihuomenna hetkeksi tuulettumaan. Tampereelle ja viikonlopuksi tiimikoulutukseen. Olivian otan Tampereelle mukaan ja koulutuksen ajaksi saa joko serkkuni tai tämän vanhemmat katsella tuota rouvaa. Se osaa olla kyllä hirmusen suloinen ja ihana koira, josta ei voi olla tykkäämättä, mutta kun se ei todellakaan näytä tykkäävän muista nartuista ja ihmisen huomion jakaminen on nähtävästi sietämätöntä. Erityisen vaikeaa näyttää olevan raksun jakaminen. Ajoittain on jopa minulle muristava, jolloin saa vanha rouva huutia. Minua kun ei kuitenkaan koirat tässä talossa komentele.

Ehkä tässä voisi nukkumaan pikkuhiljaa. Se tästä vapun päivästä. Olo oli kuin krapulassa, vaikka pisaraakaan ei alkoholia tullut nautittua.