Tää kuukaus on alkanu sen verran vauhdilla, ettei oo ees koneelle ennättäny.
Kuun ekana viikonloppuna oli muutto. Sutjakkaasti meni. Rivarin kolmion sisältö kuorma-autoon, auto Kaaville omakotitalon pihaan ja auton purku uuteen kotiin. Aikaa tuohon sessioon ei menny tuntiakaan.
Tähän väliin tarvinnee todeta erityiskiitokset muuttoapulaisille Katalle, Markukselle, Annelle, Niilolle, Roopelle ja Latelle. Ilman heitä elämä olis huomattavasti hankalampaa.
Muuttopäivänä tuli meille uuteen kotiin uusi perheenjäsen, Silkkis, kutsumanimeltään vaatimattomasti Silppuri. 2,5-vuotias narttu. Hyvin oppivainen, kiltti, lapsirakas, rauhallinen, ahne herkkupeppu. Tuosta päivästä lähtien on Silppuri ollut meillä kuin kotonaan ilman sen suurempia sopeutumisvaikeuksia. Tuntuu ihan sille, kuin tuo olisi aina täällä ollutkin. Eikä kotiutumisesta mennyt kuin viikko ja johan alkoi nartulla elämänsä kolmas juoksuaika. Tuota ollaan sitten koko perheen voimin ihmetelty, kummasteltu ja hämmästelty.

Tuon viikonlopun aikana meni tavarat samantein omille paikoilleen ja ainoastaan joitain laatikoita jäi purkamatta ja entisen asunnon loppusiivous toteuttamatta. Oma työ oli pitää tuota pahempaa puoliskoa lepotilassa, kun ei nielurisaleikkauksen jäljiltä saa itteään rasittaa liiaksi.
Seuraava viikko mulla menikin miltei kokonaan Espoossa työhommissa. Kotouttamistyötä täysi-ikäistyvän nuoreni kanssa. Tänään purkautui tytön huostaanotto ja synttäripäivä, se kauan odotettu, koitti.Espoossa touhuillessani oli tuo rakkaimpani silläaikaa hoitanut entisen asunnon siivouksia ja purkanut viimeisetkin pahvilaatikot, tehnyt sähköhommia ja muuta mukavaa sairaslomapäiviensä kuluksi.

Viime viikonloppuna oli vapaata. Katteltiin keittiön pöyän ääressä kalenteria ja työvuorolistoja. Pohdittiin, pitäisikö sitä jonkinmoista tuparia pitää... Todettiin lähiviikonloppujen olevan kovin, kovin täynnä, joten kutsuttiin saman päivän illalle jokunen työkaveri kyläilemään. Nujuamiseksihan se loppujenlopuksi sitten menikin, mutta tulipa todistettua, että kaksi suht pienikokoista naista kyllä saa yhden raavaan miehen maihin.

Kuluneella viikolla suurin muutos perheessämme oli auton vaihdos. Rakkaimpani pitkän pohdinnan jälkeen luopui Pajerosta. Itkuhan siinä melkein tuli. Pajero on hyvä, hieno, kiva ja käytännöllinen auto, mutta taloudellisuus siittä on kaukana. Ja näinä aikoina on pohdittava asioita myös taloudelliselta kannalta. Näin ollen pihaltamme löytyy nykyään kaksi Peugeot 206:sta. Farkkumallinen tosin tuo uudempi. Sinä päivänä, kun Luoja suo, on perheessämme kolmas auto ihan vain ja ainoastaan harrastekäytössä. Mutta odotetaan sitä päivää nyt kuitenkin vielä hetki...
Toinen mieleenpainuva asia kuluneelta viikolta oli synttärit. Omani sellaiset. Raksu heräsi paljon ennen kukon laulua keittämään kahvia ja paketoimaan juttuja... Vaikka kuinka olisi kouluun tai töihin lähtö, tai ehkä juuri siksi, on aamiaisen saaminen suoraan sänkyyn todellista herkkua. Vaikkei sitä joka aamu kehtaisikaan lakanoita murustaa, mutta jos kuitenkin edes joskus. Illalla käväs sitte yks työkaverini perheineen kylässä kakkukahveilla. Pienten kaksospoikien kanssa oli hurjan kiva pelata ja touhuta hetki. Tollaset on just parhaita synttärivieraita, kun ne sentään tajuaa synttäreistä sen tärkeimmän asian: keksien syömisen ja leikkimisen.