Viimeiset kaksi viikkoa referoidusti näin:
Kaks viikkoa sitte arvauskeskuksesta mulle annettiin diagnoosiksi keuhkoputkentulehus. Ihmettelin ku se antibiootti ei oikein tuntunu potkivan toivotulla tavalla. Noh, kuurin syötyäni menin valittelemaan uuesti heikkoa oloani. Ei muutaku röntgeniin ja siellähän se keuhkokuume olikin ja uus antibioottikuuri, joka oli ihan toimiva ja lepäillen parannuin.

Noh. Parannuttuani tulin siihen tulokseen, että vanhaan autooni meni hermot justiinsa. Akku paskana. Ei oo kiva pakkasilla käynnistää autoa aina virtaa lataamalla toisesta autosta. Lisäksi olis parin kuukauen päästä tullu jakopäänhihnan vaihto, uusien talvi- ja kesärenkaitten hankinta ja muutenki oli tuo auto temppuillu mulle ihan riittävästi, joten tässä tasan viikko sitte kävästiin ton mieheni kanssa Kuopiossa autokaupassa. Löysin aivan mielettömän ihanansuloisen viisovisen Peugeot 206:sen varustettuna 2,0 turbodieselmoottorilla. Ajettu 145 000 km. Rakastuin. Ihana auto oli. Ostin sen samantien pois ja jätin liikkeeseen vanhan autoni vaihdossa.

Eilisaamuna mies kehoituksestani lähti autollani ajelemaan kohti Iisalmea. Oli ehtiny ajaa noin 5km, kun soitti sitten mulle, että T-risteyksessä, joka alamäessä ja pirun liukas, ei auto hidastunutkaan, eikä kääntynyt toivottuun suuntaan, vaan lähti luisumaan reipasta vauhtia itsekseen suoraan eteenpäin. Ja sitte ei muutaku suoraapäätä kohtisuoraa liikennemerkkiä päin. Seurauksena se, että keula täysin rutussa. Hyvällä tuurilla saatto ottaa osumaa ihan huolella moottoriin asti. Näyttäis kuulemma siltä, että menis lunastukseen. Toivottavasti. Tai muuten saa olla hyvällä tuurilla kuukaudenki, ellei enemmän ilman minkäänlaista autoa ja näillä korkeuksilla aika nihkeästi tässä taloudessa pärjättäisiin ainoastaan yhdellä autolla.
Mutta. Luojan kiitos, miehellä oli turvavyö päällä. Joku suojelusenkeli oli matkassa, ettei hänelle käynyt kuinkaan. Hiukan jos ois ollut enemmän vauhtia tai mitä vain, niin olis käynyt tosi tosi pahasti. Yks auto sinne tai tänne, jos vaihtoehtona on mahdollisuus rakkaimpansa menettämisestä.
Tarvinneekin tästä seuraavaksi soitella Laakkoselle ja kysellä, jotta mitä tuumailevat tuosta autostani. Että mitkä on selviämismahdollisuudet.

Tänään pakkaan itseni työkaverin kyytiin ja lähtään ajelemaan kohti Rovaniemeä. Kolme koulutuspäivää ois tievossa paikallisessa ammattikorkeakoulussa. Tämä vuosi meinaa paljon kouluttautumista omalta osaltani ja näillä näkymin valmistun mitä ilmeisimmin marraskuussa seksuaalineuvojaksi. Sellaisille kun kuulemma työpaikallani olisi tarvetta ja työnantaja tykkää kouluttaa työntekijöitään.

Viime aikoina on tullut harrastettua jonkin verran myös asuntoesittelyjä, mutta tästä kerron enemmän sitten, kun olen hieman viisaampi asioitten suhteen... ;)