Pitkästä aikaa vapaa ilta. Että voi ihan rauhassa itsekseen vain olla ja hengähtää.
Rakkaimpani on puolille öin töissä. Varmaan itse jo untenmailla kotiuduttuaan.
Hiukkasen raskas koulutuspäivä tälle päivälle takana. Käsivarret ihan mustelmilla ja ruhjeilla, kun nujuttiin työkavereitten kanssa pitkin työpaikan koulutustiloja. On muute aika hurja tunne, kun toinen kuristaa niin, että hengitys alkaa väkisinkin korisemaan ja tulee se pelko hapen loppumisesta... huh. Olenpahan paria varman oloista kiinnipito-otetta rikkaampi.

Eilen oli myös raskas päivä. Käsitelty paljon talouteen liittyviä asioita.
Palo käämit ihan totaalisesti siihen vanhaan Passattiin. Edelliskerralla, kun se ei työpaikan pihasta suostunut käynnistymään ilman ylimääräistä latailua totesin, etten tuolla rakkineella enää työpaikkani pihalle ajele. Olen sanani mittainen nainen. Ei muuta kuin autokauppaan heti ensimmäisenä mahdollisena kunnon vapaapäivänä, eli eilen. Tuo pahempi puoliskoni totesi, että sitä ensimmäistä mahdollista koeajettavaa autoa et sitten osta. Niin, eihän se se eka ollutkaan... kun se toka ajettava oli just paras. Ihana. Ei ollut siis Ooppeli, vaan Peugeotti. Katellaan, osaako ne ranskassa tehä mitään muuta hyvää kuin punaviiniä ja patonkia... Hyvälle tuo ainakin näin enstuntumalle tuntuu. Tuolla se lepää kauniina harmaana ajokkina pihalla ja tämän tästä mieli syyhyäis lähteä ajelemaan ja yritän keksiä jotain muka-asiaa, että vois liikkua... mutta järkikultani sanoo, että antaa auton levätä rauhassa. Kyllä sillä vielä ehtii ajelee.
Sille Opelin myyjälle totesin autossa olevan huonot fengsuit, eikä tunnu siltä oikealta. Oli just parasta kuunnella sitä omaa sisäistä ääntä, vaikka se myyjä yrittikin kertoa, että voihan tuohon tottua. Tuo ostamani nuori auto kun oli hetimmiten yhteistyössä ja se tunne... huh. Rakastuin.

Katsotaan, tuleeko lähiaikoina tehtyä muita suurempia hankintoja... ;)