Reissusta kotiuduttu. Mitä jäi käteen? Päällimmäisenä mielessä se, kuinka auto sippas sinne Heinolan kirkonkylän tienoolle.... Vanhalle Kouvolantielle, vai millelie. Latirinhihna ja laturinhihnan pyörä paskana. Ei muutaku hinauksen kautta auto korjaamolle, soitteluita tuolle rakkaimmalleni, hinauskuskille, setä korjaajalle ja vakuutusyhtiölle... *huokaus* Lopulta jäi auto paikkailtavaksi sinne Heinolan tienoolle ja ite hyppäsin Matkahuollon kyydillä kohti kotia... Saa huomenna soitella sille setä korjaajalle, kuinka käy auton.

Kolme päivää Helsinkiä takana. Liian vähän aikaa ja liikaa ihmisiä, joita ois ollu kiva tapailla ja silti aika tuntu olevan liian pitkä, että ennätti melkoinen ikävä tuota rakkaintani kohtaan... Ymmärsin, että jatkossa on vain paras kutsua ihmisiä meille kotiin Juankoskelle, tulevat jos tulevat. Täällä on kuitenkin enemmän aikaa kuin Helsingissä. Helsinki on liian hektinen paikka minulle. Paikka, jossa ihmiset ei odota toisiaan kolmea minuttia kauempaa, jossa autot lähtee ohittamaan oikealta, jos ennätät vaihtaa kaistan vasemmalle mennäksesi edellä ajavan ohi, paikka jossa tähdet ei loista ja ihmiset asuu ihan vieri vieressä. Mitä minä sieltä oikeasti voisin kaivata? Muutakuin niitä joitakin ihmisiä, Kallion kuppiloita ja kortteleita. Paljoa muuta siellä ei ole. Ainakin siltä tuntu nyt. Tarkkaan yritin kyllä katsella, mutten saanut mitään ihmeellisyyksiä irti. Tunnen oloni maalaistytöksi.

Ehkä pitäisi ajatella minunkin tuota nukkumistoimintaa. Kuulemma tekisi hyvää. Huomenna sitten siivoiltava.