Perjantaina se vielä oli kuumeinen ylätie-infektio. Se veläläis/virolaissyntynen sairaanhoitajatar osas painottaa, että "Pidä sitten kaikki reiät yläpäässä auki, niin saatat toipua nopeammin...". tämän ohjeen mukaan tuo sisarhentovalkee huuhteli myös korvani siinä minun pidellessä kaarimaljaa korvani juuressa ja kertoillen lapsena monien korvatulehdusten vuoksi saamastani lääkärifobiasta. Tuolloin tuli kaksi päivää saikkua ja ohjeeksi tulla takaisin, jos tauti ei lähde pois.

Toissailtana sitten saunominen oli aivan väärä valinta toipumisen kannalta. Tai oikea siihen nähden, että oli taas syytä lähteä terveyskeskukseen. Meinaan, kuume vain nousi ja nousi... lopulta sen ollessa 39,4 ja kellon käydessä kymmentä illalla soittelin Kaaville päivystykseen itkunsekaisella äänellä. Kehoittivat ottamaan kuumetta alentavaa troppia ja tulemaan seuraavana aamuna kello 10.00 lääkärin vastaanotolle. Tämä Koillis-Savon lääkäripula on kerrassaan mielenkiintoinen...

Siinä sitten Kaavin terveysasemalle parkkeerattiin automme. Varatulle paikalle, niinpä niin. Punaisen Porchen viereen. Rakkaani totesi, että Pistetääs ny kerranki ton kunnanlääkärin viereen, ku siihen on mahollisuus... Ei se kyllä mikään kunnan lääkäri ollu. Asia valkeni meille myöhemmin. Heti kättelyssä, ilmottautumisen yhteydessä käväsin antamassa sormenpäästäni verinäytteen. CRP:n ottivat. Kukaan ei kyllä koskaan mulle kertonut, että paljonko se tulehdusarvo oli, mutta ehkä se oli epäolennaista.
Viimein kello 10.30 pääsin lääkärin vastaanotolle. Semmonen hassu kandi. Jos risteyttäisin kaksi serkkupoikaani, niin siitä tulisi varmaan sen tohtorikokelaan näköinen. Pitkä mies ku mikä, tumma, hoikka, musta parta, olisko ollu silmälasitki, hassut tennarit jalassa ja pitkä tumma letti sillai hassusti päässä. En jotenki osannu nähä siinä mitää katu-uskottavuutta.
Kerroin asiani, että: nyt viidettä päivää yskää, eikä siitä Redol Compista oo ollu mittää apua, saman verran ahistanu henkeä sillai pistävästi ja keuhkot tuntuis jotenki krohisevan. Niin, ja sitte on tietty tota kuumettaki ollu, nyt neljättä päivää. Aamuisin ei välttämättä ollenkaan tai siinä 37 asteen hujakoilla ja iltasin noussu reippaasti päälle 38 asteen, mutta että tuo yskä tuntuu pahimmalta ja tietty toi kuumeen vaihtelevuus ei niikään oo hyvä juttu.
Noh, tohtori poju siinä sitten kuunteli keuhkoni, jonka jälkeen teki oman diagnoosinsa: Keuhkoputkentulehus. Jeppajee. Tämä oltais voitu todeta jo perjantaina, jos joku vaan ois viittiny kuunnella hiukan keuhkojani... Sikäli kun tämäkään diagnoosi on oikein arvattu. Hyvät tropit se kundi kuitenki kirjotti: puollitraa Sir. Ephedriniä, kuumetta alentamaan 800mg Buranaa ja sitte jotain vähä stydimpää antibioottia. Reseptit saatuani kouraan kysäsin vielä varmuuden vuoksi: "Pitäskö mun nyt sitte näitten ansiosta olla huomenna työkykynen?". Tohtori poju katto mua vakavana ja totesi: Joo, kyllä sen näin pitäs olla, mut jos ei, ni mee huomenna hakee Juankoskelta Saikkua.

Tässä sitä ny sitte ollaan. Yskä kyllä hivenen helpottanu tuota amfetamiinijohdannaista litkiessä, mutta eipä oo minkäänmoista väsymisen merkkiä. Kai sitä jokunen tunti tullu jo nukuttua, ja tietty koko eilispäivä. Nyt puollitraa teetä ja jos kohta kokeilis sitä nukkumista uusiks. Kunhan ei ala taas yskityttämään niin, että tuo toinenkin heräisi ja taas kärsii kaikkien yöunet. Edellisen kerran rakkaani heräsi, kun itse huusin unissani ja samanaikaisesti koira haukahteli unissaan. Valvoi jonku tunnin, kunnes kävin komentamassa takaisin sänkyyn ja nyt sitten itse kukun... on meilläki valvomisvuorot.