...teille kaikille, jotka suuresta päivästämme teitte ikimuistoisen.

Kaikki meni paremmin kuin osasimme odottaa. Parhaimmalta tuntui saada jakaa tuo merkittävä päivä juuri niiden ihmisten kanssa, jotka ovat tärkeitä. Uskomatonta, kuinka moni pitkänkin matkan takaa pääsi paikalle kaikki mahdolliset olosuhteet huomioon ottaen. En osaa kuin hämmästellä. Tuli sellainen tärkeä olo. Vau!

Harvempi sitä varmaankin astelee alttarille tietämättä etukäteen, mikä marssi mahtaa uruista lähteä. Tiesin, että kummi-tätiini voi tässä asiassa luottaa. Ainakin minut hän taitaa tuntea. Niin kirkollinen osuus kuin moni muukin juhlan tilanne sai kyyneliin. Kiitos meikkaajani, joka käytti vedenkestävää ripsaria.
Siinä alttarilla, enoni puhetta kuunnellessa iskeytyi suuresti mieleeni kuva omasta vaaristani ja vaarin ääni. Tuli jokseenkin absurdi olo. Tuntuu, että mitä enemmän enolle ikää tulee, sitä enemmän hän omaa isäänsä muistuttaa...

Hieman takkusi se sormusten laitto. Oli pahempi puolisko onnistunut telomaan juurikin vasemman nimettömänsä edellisen viikon voimankäyttöharjoituksissaan. Itselläni lievää raskauden aiheuttamaa turvotusta. Mutta... jos ei muuten, niin kiukulla. Tokkopa sen mieheni sormesta turvotus olisi vieläkään kunnolla laskenut... mutta ehkä jonain päivänä.

Pieni poikamme jaksoi koko pitkän päivän, illan ja yön todella hienosti. Tästä suurimmat kiitokset rakkaille kaasoilleni sekä toki kaikille vieraille, jotka poikaa jaksoivat viihdyttää. Se kuvottavan hajuinen lammas vain katosi... mutta tästäkin kriisistä on ilmeisesti selvitty. Yhtälailla tulee uni kummitädin tuoman koiran avulla, jonka tuoksu alkaa pikkuhiljaa etäisesti muistuttaa lammasta...

Hääyön jälkeinen aamu alkoi katsellen Kolin upeita maisemia. Järjettömän hyvää kakkua aamupalaksi. Ja kaikkea... Lähtiessä mielikuvitusta saatiin käyttää meikäläisen pukeutumiseen. Eipä meinaan sattunut se kassi matkaan, missä omat vaihtovaatteet ja tärkeät hyvieniatarpeet olisivat olleet. Ilmankin pärjättiin ja kotiinkin päästiin ilman yhen ainutta lompakkoa.

Arki koitti. Pahempi puoliskoni lähti kera koirien Vantaalle. Itse pakkasin pojan autoon ja vein päivähoitoon. Hienosti oli kuulemma päivähoitohistoriansa alkanut! Ihmettelivät kovasti, kuinka ei lainkaan vierasta ja niin hyvän tuulinen pikkumies ja kaikkea... Yö olikin yhtä hulinaa, itkua ja hammasten kiristystä. Pieni yski unissaan läpi yön ja krohisi. tiistaiaamuna arvioin, ettei poikani missään nimessä ole päivähoitokunnossa. Ei kuin lääkäriaikaa tilailemaan. Setä tohtori kuunteli keuhkot ja sydämen, joissa ei hätää mitään. Korvat kyllä ärtyneen punaiset ja tulehtuneisiin korviin antibioottikuuri. Sitä se pitkään jatkunut räkätauti teetti. Itse sain tästä hyvästä sen kolme päivää sairaslomaa. Alkuun epäilin ja ihmettelin. Mietin, josko tuo tuosta päivässä kuntoutuisi. Mieleni muuttui sen illan ja vielä seuraavan yön huutoa ja kipua kuunnellessa. Toisen ihmisen terveydentilaa ja toimintakykyä on maailman vaikeinta arvioida. Etenkin jos ja kun on kyse tuosta pienestä pojasta, joka yhtenä hetkenä nauraa hekottaa ja touhuaa silmät vetisinä ja toisena taas huutaa taukoamatta, jolloin tuntuu, ettei mikään riitä, auta eikä pelasta tuota pientä. Nyt on kuitenkin onneksi aikaa ja rauhaa levätä tuo paha tauti pois. Ensviikolla yritetään paremmalla tuurilla jatkaa tuota päivähoitohistoriaa, jonka kokonaispituudeksi jäänee se hurjat neljä päivää.
Nyt on pieni nukkunut jo kohta kolme tuntia putkeen. Hyvä niin. Tätä edelsi pitkä tahtojen taistelu. Pojan kielellinen kehitys jatkuu. Toissaviikon äänne, jota toistettiin alituiseen oli mam-mam-mam-mam. Viimeviikolla suusta kuului vain pap-pap-pap-pap-pap. Nyt on selvästi N-kirjain löytynyt. Pidän väsynytttä kitisevää lasta kantoliinassa. Yritän kertoa hälle, kuinka väsynyt se on ja kuinka nyt pitäisi nukkua, niin voisi parantua. Vastaukseksi taukoamaton: "EN-EN-EN-EN-EN...". Sinnikäs lapsi.

Kirjoittelen listoja. Listoja siittä, mitä tarvitsemme pojan kanssa parin viikon päästä mukaamme Vantaalle. Listoja siittä, mistä mitäkin tarvekaluja voisimme saada sekä siitä, mitä tekstiilejä mistäkin tuohon väliaikaiseen asuntoon laitetaan, jotta se väliaikainen voisi tuntua hetken aikaa edes jotenkin kodilta.