Tämä elämä ei ainakaan ole mitenkään tylsää tai ykstoikkoista. Siitä ei käy valittaminen.
Tässä iltasella hain noi koiruudet täältä Kaavin Maarianvaarasta, paikallisesta koiratarhasta. Olivat päätyneet sinne eilisiltana.
Nähtyäni karkulaiset oli tuo narttu hyvin iloisena hyppimässä ja pomppimassa jälleennäkemisen riemusta. Tuo poitsu sentään ymmärsi pitää hivenen matalampaa profiilia ja tyytyi vain vaisusti häntää heiluttamaan. Kotio päästyämme narttu tutkii paikat iloisesti läpi aivan kuin miettien, mitä kaikkea sitä on kotona poissaollessaan tehty ja nuolaisi kerran tyhjänä nököttävää ruokakuppia. Toinen taas teatraalisesti oikeaa takatassuaan hieman aristeli ja päänsä kainalooni työnsi yrittäen samalla näyttää mahdollisimman surkealta. Ei siinä tilanteessa enää osannut vihainen olla.

Ehkä nuo todella taitaa olla niin taukkeja koiria, että ne taisivat ihan oikeasti eksyä, eivätkä enää omin neuvoin kotiin osanneet. Mutta, pitikö sinne metsään sitte väkisin juosta?!! Kyllä noiden nelijalkaisten kieltä todellakin nyt haluaisi ymmärtää edes hieman.Nukkuvat kumpainenkin parhaillaan ja todella uupuneen oloisia ovat. Taisi olla rankka reissu. Toinen eteisen lattialla, toinen omahyväisesti makuuhuoneen sängyssä. Huomenna tarvinnee soittaa päivystävälle eläinlääkärille, jotta saisi tuolle nartulle hoidettua noin niinku varmuuden vuoksi aborttipiikin. Minä kun en meinaa omaa pentuani puskea maailmaan minkään koiranpentulauman keskelle. Vaikka, epätodennäköisenä pidänkin sitä, että tuo poika olisi vieraita uroksia narttumme lähelle päästänyt. Varmuus ennenkaikkea.

Huomenna tulossa entinen työkaveri kylään. Saa luvan ruuvailla tuon lukon aitan oven ulkopuolelta irti ja porataan se sitten tämän oman talomme ulko-oveen ulkopuolelle. Ehkä ei liiemmin murtovarkaitakaan houkuta sellainen talo, joka ulkopuolelta on kunnon lukituksessa.